Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Erilainen juoksuvuosi. Vuoden 2020 juoksukuulumiseni yhdessä paketissa.

Kuva
  Alkusanat   Taivaalta tuprutteli ensin rauhallisemmin, mutta hetken päästä jo melko sakeasti lunta tiistaisena aamupäivänä, kun sain ajatuksen alkaa työstää tätä blogia. Ollaan joulukuun alussa ja sileä lenkkini etenee rauhalliseen tahtiin, mutta päässäni on paljon ajatuksia. Tähän vuoteen mahtuu paljon tapahtumia ja tunteita. Isoimpana juttuna ehkä tietenkin tämä covid19, joka laittoi meidän kaikkien suunnitelmia ja kalentereja uusiksi. Blogini on melko henkilökohtainen ja sisältää paljon asiaa tämän vuoden juoksukuulumisistani. Toisaalta myös paljon omia pohdintojani polkujuoksusta vähän laajemmastakin näkökulmasta tarkasteltuna. Eli paljon juoksuasiaa tiedossa mutta paljon muutakin.   Loppuvuoden 2019 koonti sekä talven ja kevään treenijakson kuulumisia   Ensimmäinen ajatus, tai sana mikä minulle tulee talven kuukausista mieleen, on motivaatio. Koska kisakauteni 2019 jäi kovin lyhyeksi, minulle jäi sellainen tunne, että ”iso pyörä” ei lopettanut pyörimistä ollenkaan. Vaarojen Mara