Juoksuvuosi 2021 paketissa: 2/3 Pallas-Ylläs 100 km

 

PALAUTTELUVIIKOT KISOJEN VÄLISSÄ

 

KK:n jälkeen aloitin palauttelut maltillisesti. Kävin paljon pitkillä kävelylenkeillä, vesijuoksin, meloin, suppasin ja puuhastelin omaa polkulenkkiä kotiini Salonsaareen. Ensimmäiset kunnon juoksukilometrit uskalsin ottaa kesäkuun kymmenennen päivän tienoilla. 16.6. kävin jo juoksemassa poluilla maratonin verran ja olin edelleen alipalautunut reilun parin viikon takaisesta. Tähän väliin oli hyvä ottaa perusteellinen hieronta itselle ja keventää taas harjoittelua. Juhannukseksi olin ehdottanut Matille yöjuoksua ja sellainen me myös toteutimme. Matilla on ollut jo pitkään haaveissa kulkea mystisestä Pönttövuoren tunnelista, ja lenkin reitti rakentui sen ympärille. Rouva Katila heitti meidät aloituspisteeseen, muisti myös mainita, että haisemme hielle jo etukäteen :D Hyttysiä oli aivan käsittämättömän paljon eivätkä ne antaneet mitään armoa. En olisi uskonut, että ne käyvät niin aggressiivisesti kimppuun myös reippaassa juoksuvauhdissa. Jäi vähän kaksijakoiset tuntemukset tästä juhannuslenkistä. Oikean ukkovarpaani tyven päälle muodostunut (oletettava) ganglio oli kerännyt runsaasti nestettä KK:n kisan aikana ja jalassa oli inhottavaa kipua koko lenkin. Saimme kuitenkin 40 km taputeltua ja lenkin loppupuoli oli jalan kanssa jo parempi.

Juhannusyö :D

Kävin näyttämässä möykkyä työterveyslääkärille ja hän tutki sitä hyvin kiinnostuneena. Lopputulemana oli, että moukula tullaan poistamaan kirurgisella toimenpiteellä, kunhan saadaan ensin varmuus siihen, mikä vaiva on kyseessä. Minulla alkoi olla jonkin asteinen stressi päällä, koska seuraava kisa odotti jo alle parin viikon päässä edessä: YPH 100 km. Jalka kipuili paikoin siihen malliin, että mietin jo, että joudunko taas siirtämään koko kilpailun tulevaisuuteen. Kenkävalinnan kanssa minulla oli kuumeinen miettiminen. Inoveilla en uskaltaisi matkaan lähteä ja vaimennusta kenkään kuitenkin tarvittaisiin. Ennen Lapin reissua tein vielä yhden mäkirymyn nousumetrejä keräten, hieman maastopyöräilyä sekä yhden kevyen maratonmittaisen hyvin helteisellä säällä. Maratonin juostuani olin kenkävalinnasta ja osallistumisestani varma, kipua ei ollut. 

HELTEINEN LAPIN SEIKKAILU: YLLÄS-PALLAS-HETTA 100 KM

8.7. torstaina koitti seuraavan rääkkireissun alku. Hiltusen Kaisa nappasi Matin ja minut kotinurkiltamme kyytiin ja matka kohti Äkäslompoloa alkoi. Matka taittui mukavasti ja Oulussa pistäydyttiin syömässä. Torniossa ihmeteltiin jokea ja aivan välittömässä läheisyydessä näkyvää länsinaapuriamme. Pienenä poikana olisin varmaan laskenut housut kinttuihin ja näyttänyt takapuolta, nyt en enää tohtinut niin tehdä. Perille Äkäslompoloon saavuimme jossain vaiheessa alkuiltaa. Kävimme huonosti suunnitelluilla kauppaostoksilla Jounin puodilla. Jotenkin turhautti oma toiminta: olisi ollut aikaa suunnitella vaikka kuinka, että mitä kaupasta ostetaan. Nyt epämääräiseen hohhailuun tuhraantui aikaa. Muutenkaan kaupassa pyöriminen ei ollut pitkän matkan jälkeen mitään erikoisherkkua. Onnistui se lopulta ja Kaisa heitti meidät vielä majapaikkaamme, hänellä oli eri majoitus kuin meillä. Matti oli järkännyt meille tosi mielenkiintoisen majoituksen Silver Fox Hostellista. Majoitus oli edullinen koska tilat jaettiin toisten majoittujien kanssa. Jostain kumman syystä myös lähes kaikki muut viikonvaihteen majoittujat olivat osallistumassa samaiseen juoksutapahtumaan 😊

 

Tällainen majoitusmuoto tuntemattomien ihmisten kanssa ei varmasti kaikille sovi, mutta meille se sopi erinomaisesti. Henkilökunnasta meidät otti vastaan Pekka ja hän oli erittäin mukava ja reipas kaveri. Porukkaa saapui pikkuhiljaa paikalle ja illalla tilat täytti iloinen puheen sorina. Rajalan Milka löysi myös paikalle ja hänen kanssaan oli kiva vaihtaa kuulumisia. Meidän majoitushuoneemme oli rakennuksen yläkerrassa ja pieni huone oli aivan täynnä ihmisiä. Minulla oli kuuma koko yön, vaikka nukuin pelkällä pussilakanalla. Nukuin tosi huonosti ja levottomasti. Aamulla mökki hiljeni aika nopsaan. 66 km sekä 166 km sarjojen startit olivat jo pian puolen päivän jälkeen. Päivästä oli tulossa kuuma ja Matilla oli edessään aivan järkyttävän kova rääkki. Toivotin hänelle onnea matkaan.

 

Aamulla löysin keittiöstä hääräämästä toisen henkilökuntaan kuuluvan henkilön, Sannin, joka oli saapunut paikalle keskellä yötä. Erittäin iloinen ja valoisa tyyppi tervehti minua keittiössä. Päivä lähti siis kivasti käyntiin osaltani 😊 Oma starttini kisaan oli edessä vasta puolilta öin ja tälle odottelupäivälle olin varannut itselleni mukavaa puuhaa. Kirja oli matkassa, samoin laadukkaat kuulokkeet. Päiväseltään kävin tekemässä tuottoisan geokätköreissun. Hostellilla oli aika hiljaista edelleen mutta tuli sinne vähän elämää, kun paikalle saapui Hannele ”Litti” Määttä. Hänestä ja Sannista oli minulle kivasti seuraa päivällä ja turistiin monenmoista mukavaa. Syömisen jälkeen lähdin vielä hakemaan pari kätköä lisää korkeuksiin kivuten. Kohtasin aivan järkyttävän määrän mäkäräisiä, varsinaisen räkkä-armeijan. Nyt minä tiedän lopultakin, mitä räkkä tarkoittaa. Kätköä kirjatessani, niitä pieniä paholaisia tunki suuhun, korviin ja nenään. Äkkiä pakoon!

 

Ilta koitti tosi hyvissä tunnelmissa höpsötellen. Tällä kertaa odottelupäivä ei tuntunut pitkältä. Kävin varusteeni huolellisesti läpi, aikaa oli yllin kyllin. Eväät eivät eronneet tälläkään retkellä KK:n kisasta. Geeliä pikku kierrekorkkipulloissa, irtokarkkeja, pähkinöitä, suklaata sekä hieman nosht-vauhtikarkkia. Myös tässä kisassa oli mahdollisuus jättää drop bägiin varusteita, jotka järjestäjä toimittaisi huoltopisteelle matkan varrelle. Tällä kertaa tartuin mahdollisuuteen ja osa energioista kuskautui Peurakaltion huoltopisteelle. Säkissä oli myös vaihtokengät. Kisakengät olivat La Sportivan Helios 2.0:t. Tuttu pari minulle mutta aavistelin, että kovemman pohjan omaavalle vaihtoparille saattaa tulla vielä käyttöä. Lämmin kun oli, niin shortsit ja t-paita saivat riittää muuksi asusteeksi. Päähän vielä Insomniumin logolla koristeltu verkkolippis, piilarit sekä Julbon uudet reaktiiviset urheilulasit. Unohtamatta tietenkään vyötärölle tulevaa pulse beltiä sekä active skin 8 varusteliiviä.

Rennot tunnelmat ennen bussille lähtöä :)

Bussien tarkkaa starttiaikaa kohti Pallasta ja starttia en muista, mutta oletettavasti se oli klo 22:n paikkeilla. Ennen starttipaikalle siirtymistä otettiin vielä Silver Foxilla parit kuvat, missä mutustelin rennosti sipsiä ja dippiä sohvalla. Ja oikeastikin mieleni oli tosi kevyt ja fiilis suorastaan erinomainen. Edessä olisi 100 km Lapin kesän yöttömässä yössä. Voiko juuri enempää pyytää. Bussimatka sujui mielestäni nopeasti ja taas juttelin leppoisaan sävyyn vieressäni istuneen kaverin kanssa. Ennen starttia meillä oli vielä runsaasti aikaa käydä vessassa ja hinkata varusteitten kanssa. Leppäs Antin sekä monta muutakin tuttua bongasin lähtöalueen läheisyydessä ja kuviakin kerkesi ottaa. Pallaksen luontokeskus palautti mieleeni ensimmäisen kisastarttini polkujuoksuun. Se tapahtui juuri täältä vuonna 2017 ja määränpäänä sillä kertaa Hetta. Lähtöalueella vallitsi aivan loistava tunnelma ja jälkeenpäin sain kuulla tutuilta, että minua oli hauska pällistellä live-kamerasta. Ryhmittäydyin siis aika etujoukkoihin, sillä arvelin minulla olevan hyvät mahdollisuudet juosta tässäkin kisassa kymppisakkiin.

Pallas, ennen starttia

Lähdön hetkellä vatsaani kouraisi positiivisesta jännityksestä. Kello käyntiin nyt, jalat liikkeelle nyt. 255 miestä ja naista lähti matkaan. Kärkiporukka ampaisi tälläkin kertaa liikkeelle omaa kyytiään. Noteerasin, että ainakin Nokelaisen Jussi ja Särkijärven Jari aloittivat kovaa. Tekninen maasto alkoi lyhyen sorapätkän jälkeen lähes heti ja minun oli hieman vaikea saada konetta hyrräämään rennosti. Sykkeet nousivat melko paljon, mutta en minä niistä juuri stressiä ottanut. Tiesin, että kyllä ne vielä tuosta tasaantuvat. Antti ja hiihtelevä ystävänsä lyöttäytyivät suunnitellusti matkaani ja lähdimme taittamaan alun kilometrejä arviolta sijojen 20 paikkeilla. Arto pudotti jonkin varusteensa maahan ja he palasivat Antin kanssa hakemaan sitä. Aikaa tähän meni ehkä minuutista kahteen, mutta tämän tapahtuman ansiosta, näin Antin seuraavan kerran vasta maalissa. Kisan alkupuolella ylitimme Pallaksentien (autotie) nopeasti ja jatkoimme maastoon. Minusta tuntui käsittämättömän upealta, että tiellä oli suhteellisen iso joukko porukkaa kannustamassa kuuluvasti kellot kilkattaen. Kello oli kuitenkin noin 01 yöllä tuohon aikaan. Mieletön fiilis ja boosti tuli tuosta kannustuksesta. Reitti pysyi mielestäni monin paikoin teknisenä ja sekä vaihtelevana. Pikkuhiljaa koneeni alkoi käymään ja matkaseuraakin löytyi. Juoksin useitakin kilometrejä yhdessä parin eri kaverin matkassa ja mukavia veikkosia olivat. Vauhti ei kuitenkaan pidemmän päälle ollut kenenkään kanssa sopivaa.

 

Alkutunnelmia. Photo: Rami Valonen

Ensimmäinen huolto oli Rauhalassa ja sinne saavuttaessa minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista käsitystä sijoituksestani. Arvelin sen olevan 10:n ja 15:n välillä. Täytin pullot ja taisin jotain pientä syötävääkin tässä ottaa. Kellossa oli tähän mennessä 2:17:57 ja virallisesti kello tähän aikaan noin 2:20 yöllä. Rauhalasta lähdettiin painelemaan eteenpäin jokunen kilometri pikitietä pitkin ja päästelinkin aika reipasta kyytiä, mietin jopa, että onkohan vauhtia vähän liikaa. Seurasin hieman sykkeitäkin ja ne pysyivät kiltisti vielä PK2:n puolella. Pian tieltä pois kääntymisen jälkeen alkoi tuntua siltä, että ison tyhjennyksen paikka on tulossa. Onneksi ei sentään vielä tässä vaiheessa kisaa yläpäästä, vaan alapäästä. Odottelin että pöpelikköä alkoi vähän ilmaantua ja sitten aivan super nopea pit stoppi. Räikkösen autoonkaan ei vaihdeta renkaita niin nopeasti, kuin mitä minun tyhjennys kesti. Oli pirun paljon keveämpi olo jatkaa matkaa. Valoa riitti ja muistin myös aina mahdollisuuksien mukaan ihailla Lapin kesän upeita maisemia.

 

Seuraava huolto tuli vastaan melko nopeasti edellisen jälkeen. Minun kohdallani se tarkoitti ajallisesti tuntia ja kahtakymmentä minuuttia. Pari juoksijaa olin onnistunut nappaamaan kiinni tällä välillä. Muistan että huoltopisteen miehet olivat virittäneet monta thermacelliä pitääkseen hyttyset loitolla. Ja kieltämättä paikka oli sellainen, että hyttysiä taatusti riitti. Hoidin huoltotoimeni nopeasti mutta huolellisesti, kiitin talkoolaisia ja ammuin matkaan. Tällä pätkällä muistelen korkeuseroja alkaneen tulla selkeästi lisää. Välillä mentiin aika pientäkin polkua välillä ylös, välillä alas. Kaikkein eniten nautin avarille tuntureille nousemisesta. Kerran muistan katsoneeni taakse, hieman viistosti kohti aurinkoa, ja maisema oli mykistävän upea. Hetken ajan olisi tehnyt mieli jäädä sitä ihailemaan. Näin en valitettavasti kuitenkaan raaskinut tehdä tällä kertaa. Minulla oli selkiä otettavaksi kiinni ja noin yhden juoksijan puoleen tuntiin minä aina ohitinkin. Yhdeltä ohittamaltani kuulin, että kaukana eivät mene edellä seuraavatkaan ja tästäkös minä vasta puhtia sainkin. Tunsin itseni edelleen hyvävoimaiseksi, kuitenkin tiedostaen, että yli puolet matkasta on vielä edessä ja ratkaisujen aika ei ole vielä.

 

Yksi kisan yksittäisistä jyrkimmistä mäistä oli edessä jokunen kilometri ennen Peurakaltion huoltoa, ja siellä odottavaa drop bägiä. Könyäminen ylös oli melkoinen, mutta ylhäällä oli tasaista ja raikas tuulen vire kävi mukavasti avarassa maastossa. Lähistöllä pörräili omalla treenilenkillään Nouxin Tommi Lintala. Hän ei tuntenut minua lainkaan ja kysyi uteliaana kuka olin. Oli myös pannut merkille, että olin tekemässä hyvää nousua. Sain kuulla olevani tässä vaiheessa kisaa kuudentena ja että tällä tahdilla vielä lisää on tulossa. Sitten hän paineli matkoihinsa kuin kauris, mutta oli taas vastassa huoltopisteelle saapuessani ja valmiina auttamaan. Menin jotenkin vähän hämilleni, kun ihmisiä oli ympärilläni valmiina auttamaan. En ole oikein tottunut sellaiseen. Päässäni oli jo jonkin aikaa muhinut päätös vaihtaa huollossa kengät Columbian Caldoradoihin. Ne tarjoaisivat paksumman pohjan ja paremman vaimennuksen kuin jalassani olleet Heliokset. Tämä valinta oli täysin oikea. Täydensin pussista energioita ja nautin tarjolla ollutta limunaatia sekä muita pöydän herkullisia suolaisia ja makeita antimia. Limsaa join ehkä pikkuisen liikaa. Kaiken tein järjestelmällisesti: tehokkaasti, mutta huolellisesti. Tässä hommassa olen petrannut tosi paljon. Kokemuksen, toistojen ja tehtyjen virheiden kautta oppii.

 

Jos nyt oikein tulkitsin, niin kaksi kaveria keskeytti Peurakaltion huoltoon (n.49 km) ja minä nousin kisassa jo neljänneksi. Lähdin into piukeana taittamaan kisan toista puolikasta. Limsa hieman hölskyi mahassa ja röyhtäyksiäkin tuli. Reitti oli leveää helppoa polkua kilometri toisensa perään. Aloin vähän himmata vauhtiani, jokin vaisto minua tähän ohjasi. Tuntui, että minulla ei riitä kapasiteettia tässä vaiheessa kisaa juosta näin kovaa. Ehkä olin jotain oppinut Kuusamosta. Huono olo oli kuitenkin jo tulossa. Helppo polku alkoi nopeasti käydä minulle tympeäksi. Onneksi teknisempää alkoi pikkuhiljaa tulla vastaan ja sitten näin edessä jotain tosi mielekästä, Mattihan se siellä eteni omaa 160+ matkaansa tarpoen. Matin kohtaaminen osui minulle tosi oikeaan aikaan kisaa. Oksettava olo sai minut pian murottamaan jonkin verran. Ainakin limsat tulivat pihalle. Jotain vähän koomista tässä Matin kohtaamisessa oli. Se alkoi tyyliin ”Terve Matti. Yrrrrr örrrr yökkk” ja sitten alkoi iloinen puheen pulputus. Täytyy varmaan olla hieman masokistin vikaa meikäläisessäkin :D Ajattelin heti, että nyt otetaan pikku time out ja mennään vähän matkaa yhdessä Matin kanssa rauhassa. Ei aleta nyt hölmöillä, vaan ladataan akkua kohti lopun hurjia nousuja. Pyysin Matilta varmuuden vuoksi pahoinvointiin särkyläälettä. Joudun tunnustaa tässä vaiheessa, että hetken ajan minua houkutti jäädä Matin seuraksi koko loppumatkaksi. Paskan puhuminen ja hekottelu tuntuivat kisan tylsässä vaiheessa hetken ajan yllättävän houkuttelevilta.

 

Parin kilometrin yhteisen käpsöttelyn jälkeen huomasin kuitenkin, että pientä eroa välillemme syntyi. Matti huusikin selkäni takaa että anna mennä vaan. Siitä se kone lähti taas nakuttamaan ja meno alkoi maistua paremmalta. Ei oksettanut enää tämän kisan aikana. Pian oli edessä yksi vesipiste, josta sain onneksi pulloni täyteen. Ylläs alkoi pikkuhiljaa lähestyä, mutta melkoista syheröintiä ja valtava määrä noustavia metrejä oli vielä edessä ennen maalia. Ellen aivan väärin muista, niin ennen Ylläksen huoltoa mentiin tosi pitkä ja kiva pätkä pitkospuita. Maasto oli tosi kaunista ja virtaava vesi oli jatkuvasti läsnä. Tykkäsin tästä pätkästä tylsän rollaattoribaanan jälkeen tosi paljon. Ei edes jatkuva ylämäki haitannut. Olisiko virtaava vesi voinut olla Varkaanoja?

 

Ennen Ylläksen huoltoa (huolto n.77 km) sain jo hieman osviittaa tulevasta. Paljon pitkää ja loivaa nousua. Jokunen kilometri ennen Ylläksen huoltoa, ohitin Rovaniemen mainion Kimmo Kyläsen, joka taputteli menemään 160 km ultrakisaa. Hän oli juuri puun juurella kuseksimassa ja huusin iloisesti ”Kimmo”. Mies kääntyi tervehtimään vähintään yhtä iloisena, letku kourassa ja velmu ilme naamallaan :D Oli hauska kohtaaminen ja oli mukava kuulla että Kimmon kisa oli myös sujunut hyvin. Laskettelurinteiden alle olleella huoltopisteellä olleet ihmiset sanoivat, että nyt on paha nousu edessä mutta sitten ei ole enää kuin yksi pikku nousu ennen maalia. Kisaa oli huoltoon saapuessani takana noin kahdeksan ja puoli tuntia. Kello oli tietysti saman verran aamulla, eli 8:30. Lämpötila alkoi selkeästi nousta jo näinkin aikaisin aamulla. Edessä oli ihan järkyttävä nousu. Kuulin vasta jälkeenpäin, että verttimetrejä tuli tästä yhdellä kertaa yli 400. Alkuun nouseminen oli helpompaa kun alusta oli kävely-ystävällistä. Sitten piti kivuta ärsyttävien isojen kivenmurikoiden seassa. Nousu ei vaan tuntunut loppuvan. Pari kertaa jo näytti että nyt vihdoinkin, mutta ei. Hetki tasaisempaa ja taas kivuttiin. Pari kertaa oli pakko pysähtyä ihan hetkeksi keräämään itseään. Etenkin henkisesti, toki myös fyysisesti.

 

Nousun alkupäässä sain kaksi ultramatkaajaa kiinni, yläpäässä vielä yhden ja hänen kanssaan lähdettiinkin varovasti käpsöttelemään alaspäin. Etureidet olivat tässä vaiheessa kisaa sekä hyytelömössöä, että rautakanget. Kovaa niillä ei enää alaspäin menty, vaan hitaasti mutkitellen. Ei tällä Simollakaan tuntunut kauhean kivalta alamäkeen päästely. No hyväksytään noilla kilometreillä. Vaikka matkaa oli edelleen melko reippaasti jäljellä, aloin jo tässä vaiheessa uskoa melko vahvastii, että selviän tästä kisasta maaliin. Olin selvittänyt yön vaikeat vaiheet ja etenemiseni oli edelleen enemmän juoksua, kuin kävelyä. Onneksi nyt oli edessä hieman helpompaa osuutta ennen Kellokasta ja seuraavaa huoltopistettä. Pari kilometriä ennen huoltoa olin jo tekemässä pientä pummia ja lähdin väsyneenä risteävässä kohdassa takaisin alkuun päin. Joku hälytinkello kuitenkin soi päässäni ja pari vastaan tullutta juoksijaa katsoi myös sen näköisenä, että tuo jätkä on kyllä varmaan jo Ylläksen nousut käynyt tekemässä. He olivat vasta sinne menossa. Käännyin takaisin ja Simokin tuli perästä sanoen, että väärään suuntaan lähdin. Taas mentiin jonkin matkaa yhdessä tarinoiden niitä ja näitä. Kellokkaan huollossa nuoret talkoolaiset vähän seisoskelivat ja pistin heihin napakoilla pyynnöilläni vähän vauhtia. Alkoivathan ne pullot täyttyä :D  

Jänkää. Photo: Rami Valonen

Reitti jatkui ”urbaanina Lapin maisemana” ja jänkällä valokuvaajakin tavoitti minut. Fiilis oli tässä vaihessa ihan kohtalainen, viimeinen 10 km alkoi lähestyä. Pakko kyllä myöntää että vähän tylsiltä helpot yksin taivalletut kilometrit olivat tuntuneet. Aloin jo odotella kisan päättymistä näillä tietämillä. Mitään hätää ei kuitenkaan minulla ollut ja todistetusti molemmat jalatkin kävivät vielä ilmassa yhtä aikaa. Se pikku nousu oli vielä edessä. Kesänkijärven vieressä juostun pätkän jälkeen käännyttiin jyrkästi vasemmalle, ja siinä se nousu sitten oli. En ollut kiivennyt Pirunkurua koskaan aiemmin mutta kirosin mielessäni Ylläksen huoltopisteen miehen sanoja ”pikku noususta”. Joitain retkeilijöitäkin oli kipuamassa samaa mäkeä ja yritin tartuttaa heidän hyvää tuultaan itseeni. Mutta ei se onnistunut. Tämän kurun nousu oli suoraan sanottuna syvältä ja olin aivan poikki kun pääsin ylös. Silloin mietin ihan tosissani, että kun pääsen maaliin, saa tämä touhu riittää vähäksi aikaa. Alkoi olla jo tosi kuumakin tässä vaiheessa päivää. Hetken mietin niitä, jotka alkavat vasta suorittaa Ylläksen meganousua. Ajatus puistatti minua :D Jos ei hyvä tuuli tarttunut, niin onneksi ylhäällä sentään kävi edes pieni tuulen tapainen. Mutta olin minä silti aika kypsää tavaraa tässä vaiheessa.

 

Reidet muussina lähdin tiputtamaan mäkeä alas. Matkanteko oli aika hidasta, mutta kun pääsin takaisin tasaiselle, alkoi helpottaa. Alle 10 km oli jäljellä, mutta jostain syystä mielialani ei kuitenkaan tähdissä ollut. Halusin vain saattaa tämän kisan loppuun. Fiilikset olivat aika erilaiset kuin Kuusamossa tässä vaiheessa kisaa. Oikeastaan aika jännä, koska KK:lla voimat olivat tässä vaiheessa huomattavasti vähäisemmät. Nyt minulla ei ollut mitään hätää ja pystyin pitämään leveällä ja helpolla kisareitillä ihan kohtuullista vauhtia. Tuskastuttavan hitaasti kilometrit vähenivät vaikka ihan maalialueen lähellä reitti jo meni. Reitti pysyi helppona ja tasaisena ja ajattelin, että ei tätä ole kuin 3-4 km jäljellä, kiristetään siis vauhtia että pääsen täältä pois. Mitään romahdusta ei voisi enää tässä vaiheessa tulla. Äkäslompolo-järven vierustan taittamisen jälkeen näin edessäni yhden NUTS-paitaisen toimitsijan. Kysyin häneltä napakasti, paljonko on matkaa jäljellä. En saanut vastausta ja toistin ääntä korottaen ”PALJON ON MATKAA JÄLJELLÄ”. Oma pieni ärtyneisyyteni huvitti minua ja vastauksen saadessani tajusin toimitsijan olevan entinen naisystäväni Minna. Nauroin vähän itselleni ja pahoittelin tiuskimistani. Lisäsin vauhtia entisestään ja viimeiset 2 km tulin todennäköisesti hieman alle kymmenessä minuutissa.

 

Maalialueella oli tosi mukavasti porukkaa ja kannustusta riitti. Kuuluttaja oli bongannut minut maalia edeltävästä ennakosta (noin 300 m ennen) ja saavuin maaliin mukavan huudatuksen saattelemana aika kovaa vauhtia kirmaten. Sijoitukseni oli siis kokonaiskisassa neljäs ja aika 11:25:36. Oli aika tyhjä olo, oikeastaan erittäin tyhjä. Yhden prisman tuttuni kanssa vaihdoin muutaman sanan, mutta pian painelin varjoon huilaamaan istuskellen. Tosi ystävällinen talkoolainen tuli minusta huolehtimaan joksikin aikaa. Tämä lämmitti mieltäni kovasti. Antti Leppänen saapui vain hieman yli 10 min jälkeeni maaliin. Kerrattiin yhdessä hieman yön ja päivän tapahtumia ja otettiin parit finisher-kuvat. Pian lähdimme järjestäjän telttaan nauttimaan hieman soppaa ja nestettä. Onneksi ruokahalu oli kohdallaan, vaikka kuumuus oli varmasti saanut nestehukkaa aikaiseksi. Teltassa istuskellessa vaihdoin muutaman sanan Jani Rintalan kanssa, Antti jututti häntä myös. Jani saapui maaliin kuudentena ja nyt olen siis tutustunut myös tähän kilpaveljeen. Melko lungin ja vitsikkään oloinen kaveri hän, huumor miehiä selvästi 😊. Antin kanssa morotettiin toisemme ja minä lähdin linkuttamaan hidasta kävelyä kohti parin kilometrin päässä sijainnutta Silver Fox majoitustamme. Mutta ”Taksipalvelu Kylänen” nappasi minut pian kyytiin. Kimmo oli siis päässyt omalta ultramatkaltaan maaliin ja nopsaan vaihdettiin kuulumisia kisasta, vaimonsa Päivin kuskatessa minut majapaikkaamme. Tuhannet kiitokset kyydistä.

Finisher-pose :)

Saapuessani mökille Sanni oli aika leuka auki, että mikä älytön juoksu-ukkeli sieltä saapui. Vaihdettiin rauhassa kuulumiset ja sitten tietty peseydyin. Valvotun ja juostun yön jälkeen olo oli kuin humalaisella ja päiväunille pääsy pyöri jo mielessä. Keikuin vielä sen aikaa hereillä, että Matti pääsi omalta ultramatkaltaan maaliin. Noudimme hänet Sannin kanssa autolla ja sitten minä painuin päiväunille, Matti ilmeisesti myös ainakin joksikin aikaa. Nukuin kuin tukki jokusen tunnin, paljon pitempään kuin mihin olin herätyksen asettanut. Muitakin kisaamassa olleita oli palannut mökille ja tunnelmaa alkoi olla. Käytiin pikku porukalla uimassa ja hieman myöhemmin saunottiin. Sitten lähdettiin vielä porukalla käymään pizzalla ja vähän ”kylillä” haistelemassa iltamenoja. Illan ohjelma oli tosi kiva ja jäi lämpimänä muistona minulle mieleen. Nämä kisareissut ovat paljon muutakin, kuin pelkkä varsinainen kilpailu. Kokonaisuutena tämä majoitusvalinta oli Matilta napakymppi. Suuri kiitos Silver Fox Hostellin henkilökunnalle sekä kanssamajoittujille seurasta. Litti ja Petri ovat molemmat huipputyyppejä!

 

Sunnuntaina aamulla alkoi pitkä ja tosi raskas kotimatka. Matkustamista oli tiedossa bussilla ja junalla koko päivä. Ensin bussilla Rovaniemelle, odottelua, helkkarin pitkä pätkä Tampereelle junalla, vaihto ja sieltä vielä junalla Jyväskylään. Ei enää ikinä tällaista matkustusmuotoa. Jalat olivat aivan tohjona ja matkustaminen tuntui lähes yhtä raskaalta kuin kisaaminen. Ärsyttävästi kälättäviä koiraihmisiä istui meidän takana junassa, oli hermot paikoin kireällä :D Onneksi Matti oli minulla matkaseurna, yksin olisin varmasti kuollut tylsyyteen. Muistan, että lopulta saapuessamme Jyväskylään, oli juuri menossa jalkapallon EM-kisojen finaalin rangaistuspotkukisa. Niitä asemalla jänniteltiin ja käveltiinpä vielä painavien kassien kanssa kotiin asti yli 3 km. Semmoinen kotimatka se. Reissu oli finaalissa, kannatti käydä!

 

JÄLKISPEKULOINTI KISASTA

 

Huhhuh, olipahan kokemus tämä Lapin yöttömässä yössä kisaaminen. Kisareitti oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, eikä tämä Pallas-Ylläs väli taida yleisestikään olla se kaikkein tunnetuin näistä suosituista Lapin vaellusreiteistä. Minulla oli etukäteen huolella mietitty kisataktiikka, joka noudatti isoilta osin KK:n taktiikkaa. Maltilla liikkeelle ja pikkuhiljaa sijoitusta ylöspäin. Alkuvauhti oli kohdallani ehkä hieman suunniteltua kovempaa ja myös väliajoissa sijoitus oli korkeammalla heti ensimmäisistä väliajoista lähtien, kuin Kuusamossa. Toisaalta täällä ei ollut ihan yhtä paljon kovia tykkejä lähtöviivalla kuin edellisessä kisassa. Sanoisin olleeni aika hyvin tilanteen tasalla ja juosseeni kisan puoleen väliin saakka oman tasoni mukaista vauhtia. Ohittelusta saa älyttömästi boostia omaan tekemiseen ja se on myös selvä signaali siitä, että oma taktiikka toimii, kun miehiä alkaa tulla tasaisin välein selkä edellä vastaan.

 

Nesteen ja eväiden kanssa minulla oli tarkkaan mietitty taktiikka eikä kummankaan kanssa ollut tässä kisassa juuri mitään ongelmia. Jokaisen huollon väli oli mietitty, että millä nestemäärällä mennään, ja siinä myös pysyin. Olin myös huolehtinut tarkasti välit energian nauttimiselle. Aina noin puolessa välissä kisaa tämä alkaa hieman elää, mutta hyvin ja riittoisasti energia kuitenkin upposi. Kenkien vaihto puolessa välissä kisaa oli hyvä taktinen veto. Puolen välin jälkeen juoksin seuraavat 10 km ehkä hieman turhan kovaa ja tässä vaiheessa alkoikin huono olo tulla. Helpolla ja leveällä uralla edetessä on aina tämä vaara olemassa. Hidastaminen ja ”akkujen lataaminen” Matin seurassa mahdollistivat minulta koko kisan läpäisemisen ja ehjän suorituksen. Selvää taktista kypsymistä on tapahtunut. Jos tätä yhtä heikkoa vaihetta ei lasketa, ei minulla ollut koko kisan aikana oikeastaan yhtään fyysisesti heikkoa vaihetta.

 

Henkisesti tämä oli jotenkin raskas kilpailu minulle. Olisiko sillä voinut olla oma vaikutuksensa, että puolen välin jälkeen reitti kävi melko tylsäksi ja lisäksi sijoitukset oli jo ratkottu. Kärkikolmikko meni edellä niin hurjaa vauhtia, ettei minulla vain ollut siihen kyytiin mitään mahdollisuuksia. Onnittelut Jarille, Jussille ja Jannelle. Kolme kovaa J:tä! Kilometrit tuntuivat tässä kisassa pitkiltä, eivät niinkään fyysisesti, vaan henkisesti. Välillä oli jopa sellainen fiilis, ettei vaan huvita juosta kovempaa vaikka ehkä pystyisinkin. Jotain ”porkkanaa” olisi tarvinnut loppupätkälle, esim. tiedon, että joku edellä menevistä on sipannut pahasti. Täytyy ottaa tämäkin vain oppina itselle. Ei se juokseminen aina maistu, vaikka fyysisesti kaikki kunnossa olisikin. Positiivista oli, että jalan "möykky" ei myöskään oireillut millään muotoa kisan aikana. 

 

Ensimmäisen kerran polkukisan maaliin saapuessa minulla oli tunne, että nyt voisi olla kisatauko paikallaan. Se tuli näistä negatiivisista tunteista kisan jälkimmäisellä puolikkaalla. Älkääkä ymmärtäkö väärin, kyllä jälkimmäiseen puolikkaaseen hauskojakin hetkiä mahtui ja tarinassani myös ne nostin esille. Tällaiset pitkään kestäneet negatiiviset henkiset tuntemukset ovat minulle uusi juttu kisassa, ja haluan siksi niitä hieman avata. Nämä tunteet minun piti vain pystyä käymään itseni kanssa läpi. Loppupätkä meni riskit minimoiden ja lopulta uskalsin lyödä hanat auki. Kokonaisuutena hyvää ja taktisesti kypsää tekemistä. Omiin vaistoihin ja vahvuuksiin perustunut, ja taas yhden napsun pidempi kilpailu minulle. Toisaalta paikoin ilotonta ja pientä löysäilyäkin mukana. Raasto ja taistelu puuttui, niitä ei oltu kirjoitettu kohdalleni tähän hienoon kilpailuun. Olkoon arvosana itselleni tästä kisasta 9+. 

Kolmannessa tekstissäni koostan sitten loppuvuoden juoksutouhuni. Sieltä löytyy muun muassa Vaarojen Maratonin 130 km kisaraportti kaikkine pikku kommelluksineen!