Juoksevan hierojan vuosi 2022, part 1.

LOPPUVUODEN JA TALVEN KUUKAUSIEN KUULUMISET 

 

Lupasin viime vuonna, että tihennän kirjoitustahtiani tänä vuonna. Nyt on aika alkaa lunastaa niitä lupauksia. Tulen tässä tekstissä käymään läpi hieman loppuvuotta 2021 juoksukuulumisteni osalta, sekä talvisia kuulumisiani alkuvuodesta 2022. Minun elämääni on mahtunut tänä talvena tosi paljon muutakin, kuin juoksemista. Ja ollakseni rehellinen, en ole pariin vuoteen juossut niin vähän, kuin nyt kuluneena talvena. Mutta näin on ollut hyvä ja erityisesti hierojayrittäjänä toimiminen on rytmittänyt arkeani kovasti uusille raiteille. Tiedossa siis pohdintaa myös muuhun, kuin juoksuun liittyen. Ajatuksia siitä, että elämässä on muutakin kuin juokseminen. Olen myös elävöittänyt tätä tarinaa runsaalla määrällä valokuvia omista puuhasteluistani. Palataan aluksi viime vuoden tunnelmiin. Kivoja lukuhetkiä juuri sinulle. 

Hou hou joulumarkkinointia

Aloitetaan tämä tarina marras-joulukuulta. Minulle ei tosiaan syksyn kisakauden päättäneen Vaarojen Maratonin jälkeen tullut minkäänlaista tyhjyyden tunnetta. Talvi alkoi pikkuhiljaa tehdä tuloaan mutta treenailin edelleen iloisella mielellä vuoden viimeisiä viikkoja. Pian Vaarojen jälkeen alettiin Matin kanssa suunnitella, että voitaisiin ennen mahdollisia isoja lumipeitteitä tehdä tälle vuodelle vielä yksi kunnon pitkis. Joulukuisena sunnuntaiaamuna otimme junan Petäjävedelle ja lähdimme sieltä etenemään kohti Jyväskylää. Maastossa oli paikoin jo runsaasti lunta ja varsinkin aukeilla paikoilla sitä oli hyvinkin yli nilkkojen. Kengät alkoivat kastua jo alkumatkasta mutta vähätkös me tuosta välitettiin. Sää oli tälle pitkikselle oikein hyvä, poutapäivä ja pikkupakkasta. 56 km ja noin kahdeksan tuntia läpyteltiin Matin piirtämää mainiota reittiä takaisin kotinurkille. Oli tosi virkistävää kulkea taas itselle uusia ja jännittäviä polkuja. Tämä keikka tehdään kyllä tulevana kesänä uudestaan, mutta silloin voitaisiin aloittaa Keuruulta asti :D

Pettuveen retki

Joulukuun ensimmäisellä kolmanneksella ylitin vuoden 2020 nousumetrit. Samoihin aikoihin taisivat ylittyä edellisen vuoden kilometritkin. Lopulta sain vuodelle 2021 juoksukilometrejä 3346. Nousumetrejä kerrytin 74 485 ja tämä tekee 22,3 nousumetriä kilometrille. Nämä tilastot ovat aika hyvin linjassa edellisen vuoden kanssa. Ja hyvinhän näistä näkyy edelleen, että en minä määräharjoittelija ole. Monipuolisuus, harjoittelun rytmittäminen, kovat kovina ja kevyet kevyinä. Vuoden viimeisenä päivänä piti tietenkin käydä vielä vähän juoksentelemassa ja näytti siltä, että niin oli moni muukin miettinyt. Vuosi 2021 oli osaltani huikean onnistunut juoksuvuosi, joka tarjosi isoa henkistä ja fyysistä kasvua kohti tulevia seikkailuja.

2021 kooste

Tammikuu oli minulle hierojayrittäjänä melko vilkas, kiitos onnistuneen tutustumiskäyntikampanjan. On täysin luonnollista, että sillä on omat vaikutuksensa myös liikunnan suunnitteluun ja ajoittamiseen. Hierominen on hyvin fyysistä työtä ja oman kalenterin suunnittelu ja hallinta vaativat aikaa ja totuttelua. Toisaalta minua kiehtoo yrittämisessä paljon se, että olet itsesi työnantaja ja saat valita työaikasi itse. Ja tietenkin se, että pidän työstäni valtavasti 😊Uuteen arkeen tottuminen vaatii kuitenkin aikansa, ja työn määrän lisääntyessä minun on pitänyt välillä hyväksyä, että välillä ei vaan ehdi ja jaksa urheilla enää työpäivän päälle. Oma jaksaminen on minulle kaikkein tärkeintä ja elämässä pitää olla muutakin, kuin urheilu. 

Käy toki sisään :)

Olen minä kuitenkin ehtinyt urheilemaankin. Uimisesta olen alkanut innostua taas ja talvella olen tykännyt myös hiihdellä. Hiihtää haluaisin talvella ehdottomasti enemmänkin, mutta autottomana ihmisenä se ei ole niin helposti toteutettavissa. Vielä. Toivottavasti pääsisin tulevana kesänä muuttamaan Laajavuoren polkujen ja latupohjien läheisyyteen. Myös voimaharjoittelusta olen nauttinut tuttuun tyyliin nyt talviseen aikaan ja jonkin verran uusia juttuja on sinnekin otettu mukaan. Juoksemista sitten jonkin verran näiden päälle ja monipuolisesti: vauhtia matolla, välillä sileää ja välillä talvisilla poluilla. Osallistuin minä taas kerran yhteen tutkimukseenkin, jossa tutkittiin lisäpainojen vaikutusta juoksuun. Sports Labin tiloissa näitä mittauksia tehtiin ja kiva oli olla taas mukana auttamassa tärkeässä tutkimustyössä. 

Nyt stravaa tutkiessani olin jo unohtanut, että tehtiinhän me Matin kanssa yksi 37 km polkupitkis tammikuun viimeisellä kolmanneksella. Tammikuun lopulla minulla oli tiedossa myös kisatouhuja. Olin jo aikaa sitten ilmoittautunut Himos Winter Trail- tapahtumaan Jämsään. Täällä minä tulisin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kahtena peräkkäisenä päivänä kilpailemista. Perjantaina 28.1. oli edessä 9 km iltasprintti ja lauantaina iltapäivällä 25 km pidempi kisarykäys. Pientä jännitystä tähän kisaviikkoon toi heti maanantaina aamulla tuntunut outo olo ja vatsataudin oireet. Otti tietysti päähän, että nämä kolkuttelivat kisaviikon alussa. Peruin hieronnat maanantailta ja otin sen päivän iisisti. Tunsin, että vastustuskyky kävi melkoista mylläkkää tautia vastaan. Tiistaina kävin pienesti testaamassa, miltä juoksu tuntui. Seurasin erityisen tarkkaan lihaksia, niveliä, sydäntä ja hengitystä. Aika hyvältä vaikutti mutta silti epävarmuus kalvoi mielessäni. Päätin, että seuraavana päivänä käyn hieman kuntosalilla herättämässä hermostoa voimailemalla ja torstaina teen lyhyen tehoharjoituksen, joka toivottavasti viimeistään kertoisi, veikö pöpö kisaterävyyttä. Juuri tällä samaisella viikolla sähköpostiini napsahti myös yksi elämäni parhaista sähköposteista. Olin saanut arvonnasta paikan Ranskan Alpeilla elokuussa kisattavaan UTMB tapahtumaan. Matka siellä tulisi olemaan 145 km ja nousumetrejä tiedossa 9100. Tuli vähän voimatreeniin intoa ja potkua. Ihan mielettömän hieno uutinen minulle. Pistihän se suun väkisinkin lego-hymylle :D 

Voimahärväystä työpaikallani

TDS-pose :D

HIMOS WINTER TRAIL TUPLA

Torstain treeni sujui hyvin ja perjantaina minulla oli hyvä ja levollinen olo kisan suhteen. Tietenkin sitä edelleen mietti, että mahtaako taudin poikanen kuitenkin vaikuttaa vähän suorituskykyyn. Varsinkin kun edessä oli 2 kisapäivää putkeen. Hiltusen Kaisan kyydissä matkustin perjantain hierontatöiden jälkeen Jämsään. Lyhyehkö ajomatka taittui mukavasti juoksujutuista höpötellen. Minusta tuntui tosi jännittävältä lähteä pian kilpailemaan otsalamppu päässä talvisille Jämsän poluille. Sieltä se vatsassa möyrivä kisajännityskin sitten lopulta tuli lämmitellessä. Onneksi ei kuitenkaan vatsatautimöyry :) Lähtölistoja en ollut tälle matkalle paljon sen tarkemmin tutkinut, mutta arvelin silti, että lienee järkevintä ryhmittäytyä kärkijoukkoihin. Kärkijengissä minä lähdinkin reipasta kyytiä matkaan ja pian kavuttiinkin ensimmäistä pitkää nousua hieman jo muista irti yhdessä Anttosen Antin kanssa. Pian metsään päästyämme Antti hieman nykäisi ja minusta tuntui heti, että tuohon kyytiin en lähde itseäni kiikkuun vetämään. Antti irtaantui minusta metri metriltä ja minä keskityin rentoon, mutta kuitenkin kovaan etenemiseen. Juoksu tuntui hyvältä ja seurailin tarkkaan takanani vilkkuvia valoja. Yksi lamppu tuntui seuraavan suhteellisen lähellä mutta en antanut sen häiritä, keskityin omaan tekemiseeni.

 

Vaikka mentiin tosi kovilla tehoalueilla, tunsin nauttivani kilpailemisesta ja sen tuomasta adrenaliinista suunnattomasti. Myös reitin varrelle järjestäjien toimesta rakennetut upeat rekvisiitat ansaitsevat erityisen huomion. Ne nostivat hymyn korviin asti. Viiden-kuuden edetyn kilometrin jälkeen matkavauhtini oli purrut ja takana tulleet lamput olivat jääneet kauemmaksi. Matkaa oli vielä jokunen kilometri jäljellä ja viimeinen pitkä jyrkkä alamäki oli edessä. Puskin sen alas tosi lennokkaasti ja hieman äimistelin itsekin, miten kovaa pystyin alamäkeen polulla luukuttamaan ja pitämään menon kuitenkin hanskassa. Pari viimeistä kilsaa edessä. Katsoin taakseni eikä lamppuja näkynyt missään. Hölläsin hieman vauhtia ja juoksin rennon kovaa maaliin toisena. Antti A otti selvän voiton minuutin ja 11 sekunnin turvin. Kolmanneksi tullut JRV:n nuori Aapo Kuronen hävisi minulle karvan alle minuutin. Hieno juoksu nuorelta mieheltä. Tämä oli aivan erinomaisesti suoritettu kenraali lauantaille. Kotona tein vielä jonkin verran rullailua ja palauttavaa hierontaa jaloille.

 

Yöunet olivat ihan kohtuulliset ja aamulla kävin pikku kävelyllä kuulostelemassa jalkojen tilaa. Ne vaikuttivat olevan ihan ok mutta eihän sitä varmuudella voinut tietää, kuin vasta iltapäivällä kisan alettua. 25 km Himos Winter Extremen starttiaika oli klo 13 ja se aiheutti hieman mietittävää aterioinnin suhteen. Päädyin myöhäiseen, ja erittäin tuhtiin aamupalaan Hermannin överipuuroineen. Lauantaina Jämsään matkannut pirssi oli täynnä JTR:n naisia. Matkassa olivat Anna, Riikka sekä Elina. Näiden tyyppien seurassa olikin tosi kiva matkata Jämsään ja valmistautua kisaan. Kisaan oli ilmoittautunut JTR:n porukasta myös minulle Hokan syksyn juoksuissa tutuksi käynyt Samppa Ahmaniemi. Minulla oli hyvin levollinen olo kisan alla, siitäkin huolimatta, että edellisen illan kovasta luukutuksesta oli vain kovin vähän aikaa. Elinan kanssa käytiin yhdessä lämmittelemässä ja kaikki oli valmista kisaan. Sampan kanssa ryhmittäydyttiin etujoukkoihin. Kisan ehdottomat ennakkosuosikit olivat Jämsässä hienosti viime vuosina menestynyt triathlonisti Juha Laitinen sekä Jyväskylän juoksuvirtuoosi Juho Ylinen. He lähtivätkin startista omille teilleen, sitten oli pieni porukka, jossa oli mukana Samppa ja minä. Taas kävi niin, että ensimmäisessä pitkässä ylämäessä ennen metsään siirtymistä minä irrottauduin yhden juoksijan kanssa muusta porukasta. Ja Samppahan se tietysti oli ja metsän siimekseen siirryttiin peräkanaa.

Valokuva: Markus Kopponen

Puskin Sampan peesissä parisen kilometriä mutta sitten miehen vauhti alkoi tuntua minulle liian kovalta. Kisa oli vielä niin alkuvaiheessa, että luotin vaistooni ja annoin miehen painella matkoihinsa. Jännä miten sitä on oppinut luottamaan vaistoon ja toimimaan sen mukaan. Välimatka kasvoi seuraavien viiden kilometrin aikana arviolta hieman vajaaseen minuuttiin. Jalkani alkoivat pelata hienosti ja meno tuntui oikeastaan tosi hyvältä. Muistan kun juoksin täällä pari vuotta sitten talvella. Jatkuvasti juoksin rajoitinta vasten ja tuntui että kuolema tulee. Nyt juokseminen tuntui paljon helpommalta ja pystyin jopa nauttimaan matkasta. Vähän piti valokuvanneelle ja videoineelle Helmi Pitkäselle hölmöilläkin. Ensin sitä luuli kuvitelleensa, että olisiko ero alkanut vähän kaventua. Kilometri myöhemmin en enää kuvitellut, se oli kaventunut selvästi. Ensimmäisen kierroksen loppupuolella olinkin taas Sampan peesissä ja toiselle kierrokselle lähdettiin tutusta asetelmasta. Ollaan me aika tasaväkinen parivaljakko.

Toisen kierroksen alkuun juostaan jälleen sama jyrkkä ylämäki, kuin ensimmäisellä kierroksella. Sen puolessa välissä otin vetovastuun ja sitten eroa alkoi hieman tulla. Lähdin tekemään omaa juoksuani toiselle kierrokselle. Kroppani toimi edelleen hienosti eikä edellisen illan kisasprintti tuntunut painavan. Kannustus reitin varrella oli huikeaa ja moni reipas talkoolainen/ kannustaja tuli ohitettua useaan otteeseen ristiin rastiin poukkoilleella reitillä. Ehkä reitin ärsyttävintä osuutta oli pariin otteeseen juostut irtolumipätkät, joita oli tampattu moottorikelkalla. Eteneminen tässä hangessa oli hidasta ja raskasta. Koitin vain miettiä, että tämä on sama kaikille eikä tässä varmasti minua kovempaa pääse kuin kärkikaksikko. Pidin tasaisen kovan matkavauhdin eikä isompaa hätää tuntunut olevan. Noin 20 km paikkeilla pohkeet ehkä hieman muistuttelivat, että ne ovat olleet tänään ja eilen aika lujilla ja pientä krampin tynkää oli tulossa. Onneksi kisa kuitenkin läheni loppuaan. Aiempina vuosina minulla on ollut kisoissa isoja ongelmia pohkeitten kramppien kanssa.

Valokuva: Susanna Ruusu

Laskettelurinteen päällä metsästä ulos sukeltaessa edessä oli vielä yksi tiukka nousu. Ensimmäisen kierroksen lopulla alkanut runsas lumisade oli vetänyt polkua jo selkeästi tukkoon ja myös tämä hidasti hieman etenemistä. Päätin, että en kävele yhtään askelta, en ensimmäistäkään. Noin 10 m pätkä nousun loppupuolella meni aika hitaasti, mutta hölkällä tulin ylös asti. Pian lähdettiinkin jo pudottamaan sama jyrkkä alamäki uudestaan kuin ensimmäisellä kierroksella. Maali oli jo hyvin lähellä. Pari kertaa vilkaisin taakseni eikä Samppaa näkynyt missään, ei myöskään muita mahdollisia uhkaajia. Viimeiset noin 2 km ovat tasaisella alustalla juoksemista ja minulla piisasi vielä menohaluja. Enää ei tarvinnut tänä viikonloppuna startata kisaan, joten löin viimeisetkin höyryt maalia edeltävään ylämäkeen. Oli aika hieno fiilis tulla kolmantena maaliin. Tyytyväisenä ja iloisena tuulettelin ja kisan johtaja Juha Taini minut maaliin myös kuulutti. Pian hän jo otti minut haastateltavaksi. Sitten tuli maaliin jo Samppakin pari minuuttia minun jälkeeni. Haastattelun lomassa muistin tietty kilpaveljen läpsiä. Sitten äkkiä vähän lämmintä juomaa ja vaatetta päälle ja palkintojen jakoon. Tosi hyvät oli palkinnot ja muutenkin tuntui vaihteeksi tosi kivalta olla podiumilla. Aika harvinaista herkkua nämä on minulle olleet. Tuntui vielä paremmalta siksi, että tämä tuli taktisesti tosi kypsällä juoksulla. Selkeästi menneen kesän ultrilla hankittu kokemus oli avuksi myös tämän viikonlopun talvipolkukisoissa.

Valokuva: Antti Saarimaa

 

Samppa lähti pian kisan jälkeen jo kotiin. Itse suuntasin hieman jäähdyttelemään ja sieltä tultuani paikalla oli jo samalta matkalta maaliin päässyt Elina. Lähdettiin hänen kanssaan popsimaan kisalipuilla lunastettua maukasta buffet ruokaa. Kypön Anna oli myös selvittänyt oman kisaurakkansa ja liittyi pian seuraamme ruokalaan. Riikka lähti kotiin omin kyydein ja me kolme palasimme Jyväskylään Annan autolla. Kotimatka sujui kivasti hieman kisapäivää kertaillen sekä kesän tulevia juoksusuunnitelmia pohtien. Oli erittäin kiva ja onnistunut kisaviikonloppu tämä. Järkyttävän hienot puitteet oli Himos Winter Trailin tiimi rakentanut. Käytännössä kaikki pelasi tosi hienosti ja polut olivat upeassa kunnossa. Uskomattoman määrän työtä olette tämän tapahtuman järjestämiseksi nähneet. Sen huomasi, positiivisella tavalla. Kiitos. Aivan ehdottoman varmasti tulen tänne vielä uudestaan juoksemaan. 

Kisoista palautuminen on selvästi nopeutunut kohdallani verrattuna aiempiin vuosiin. Muutaman kevyemmän päivän jälkeen juokseminen alkoi taas tuntua hyvältä. Hieman alle viikon päästä Himoksen kisoista tein jo matolla täystehoisen treenin missä vein itseni kunnolla epämukavuusalueelle. Uinti ja voimaharjoittelu tasapainottivat harjoitteluani mukavasti ja erityisesti uintiin löysin talven aikana taas kaipaamaani iloa. Korona oli pyörinyt ihmisestä toiseen pitkin talven kuukausia ja niin siinä kävi, että olympialaisten aikaan myös minä sen sain. Onneksi oli paljon urheilua katsottavaksi telkasta ja tauti oli kohdallani hyvinkin lievä. Kolme päivää kestänyt hitonmoinen päänsärky oli kaikista inhottavin. Muita oireita olivat kylmän ja kuuman vaihtelu olossa sekä pienet lihas- ja nivelsäryt.

Överipuurot

Kenkäily on kivaa

Aloittelin harjoittelun hyvin varovaisesti ja huolellisen palautumisen jälkeen. Olin kuullut useilta henkilöiltä näistä inhottavista taudin jälkioireista, jotka saattavat vaivata pitkäänkin. Juoksulenkit pidin alkuun hyvin lyhyenä ja voimaharjoittelunkin aloitin kuulostellen. Sen huomasi heti, että terävyyttä tauti vei selvästi pois. Noh suotta sitä oli murehtia, elettiin kuitenkin talviaikaa ja treenikausi oli aivan kesken. Ja muutenkin oli hyvä muistaa, että tuorein kisa lupasi oman kunnon suunnan olevan oikea. Kolmisen viikkoa taudin jälkeen tein ensimmäisen tehokkaamman treenin matolla ja saman ilmiön huomasi edelleen, hieman yläpään tehoista puuttui. Muutama päivä tästä pitkä hiihtolenkki tuntui kuitenkin jo aika hyvältä ja seuraavan viikon alussa huomasin ilokseni, että sileä puolimaraton kulki jo lähes vanhaan malliin. Muuten maaliskuu jatkui edelleen monipuolisesti treenaillen. Yhden JKU:n testikympin kävin juoksemassa 39 min tuntumaan ja lisäksi Matin kanssa tehtiin yksi vajaa nelikymppinen. Kauhean kovia määriä en treenannut, mutta treeniä tuli kuitenkin tasaisesti sen, mitä työkiireiltäni ehdin. Totuttelin edelleen hierontatyön ja treenin rytmittämiseen ja siihen, että työn määrä minulla lisääntyi tasaisesti.

Hiihtopäivä Eetun kanssa

Testikympin jälkeen 

Nyt kun stravaa tutkii, niin onhan minulla tuota treeniä tullut tehtyä talven kuukausina vaikka minkälaista. Aina se vaan tuntuu, että on ollut laiska, kun juoksukilometrejä ei ole niin paljon kuin edellisenä vuonna. Mutta ei ne taida aina kilometrit sitä kuntoa määrittää. Huhtikuu ei tuonut mitään kauhean uutta treenirintamalle. Jatkoin edelleen monipuolista harjoittelua ja kaikkein raastavimmat treenit tein matolla. Näissä treeneissä vein itseni aina selkeästi epämukavuusalueelle. Kerran pyramiditreeniä tehdessä pääsin ”huipulle asti”, mutta pari astetta alaspäin tultuani tuntui siltä, että kohta vintti pimenee ja matto heittää minut alas. Oli pakko keventää vähän mutta kuitenkin niin, että tein treenin loppuun ja kulmaa yhä pienentäessä aloin tehdä kiihdytyksiä. Olen pitkin kevättä miettinyt, että jos vie treeneissä itsensä epämukavuusalueelle, pystyy samaan myös kisoissa. Yhdellä 12 km vk2 lenkillä rullasin 10 km rennosti 39:30 tienoille. Juoksu tuntui paljon paremmalta, kuin taannoisessa testikympissä. Tuumailin vaan, että kai tässä ollaan oikeaan suuntaan menossa, vaikka hirveällä määrähöyryllä en olekaan treenannut. Tässä vaiheessa kevättä työrintamalla minua piristivät itse tilaamani ja omalla logolla tuunaamani työpaidat. Ovat kyllä hienot vaikka itse sanonkin. Muutenkin minulla oli töissä aika hyvä kevätpössis päällä ja asiakkaiden määrä lisääntyi tasaisesti. Ja kovasti ne tuntuvat minusta myös tykkäävän :) 

Työlook

Huhtikuussa oli tuskastuttavaa odottaa lumien sulamista metsästä. Kisakauden avaus poluilla läheni viikko viikolta, mutta luminen talvi ja viipyilevä kevät pitivät polut edelleen lumen peitossa. Tunsin tässä kuussa suoranaista onnettomuuden tunnetta siitä, että jouduin tekemään käytännössä kaikki lenkkini pikiteillä ja hiekalla. Polkujuoksijan pääasiallinen paikka on polulla ja muistan, että muutaman kerran asfalttilenkille lähtö maistui ihan samalta, kuin kaarnavenettä pureskelisi. Puolimaratonille valmistautuvan Matin avustaminen hänen projektissaan sentään toi jonkinlaista iloa tekemiseen. Ja pääsiäisenä teholenkille saatiin mukaan myös mainio Mikko Vähäniitty. Olipa tosi kiva lenkki kolmisin 😊 Huhtikuun kohokohtia oli myös tutustuminen upeaan Vuoritsalon saareen. Tänne siirryimme jäätä myöten Matin kanssa. Hankikanto toimi hienosti ja saari tarjosi paljon upeita luontokohteita. Korkeuseroa oli aivan mahtavan paljon tässä saaressa. Tajusin tämän reissun aikana, että juuri tällaisia luontokohteita minä olen kaivannut. Reissu energisoi minua valtavasti. Kesällä täytyy mennä tuohon saareen treenaamaan! 

Pitkis Matin kanssa ja ilmeellä :)

Vuoritsaloon tutustuminen

Vappu läheni ja olin päättänyt, että minä skippaan juhlimiset. Vapun päivälle olin buukannut itselleni lenkin Laajavuoreen, jossa ottaisin reippaat nousumetrit. Ja sainhan minä järkättyä seuraakin. Leppäsen Antti oli ilmoittautunut Karhunkierroksen 83 km matkalle ja kaipasi hiihtokauden jälkeen viimeistelytreeniä itselleen. Olin suunnitellut niin, että kierretään Laajiksen luontopolku ja sen jälkeen tunkataan hyppyrimäen huoltotie aina kolme kertaa. Tavoitteena oli noin maratonin verran matkaa 2000 nousumetrillä. Matkaa kertyi lopulta 47 km ja nousut nuo suunnitellut. Positiivista tässä lenkissä oli se, että tuntui tosi hyvältä ja me lopetimme lenkin tosi hyvissä voimissa ja hyvällä fiiliksellä. Sanotaanko näin, että tämä lenkki lisäsi itseluottamustani tosi paljon. Viikon päästä korkkaisin kisakauteni Espoon Bodom Traililla.

Antin kanssa vappupitkis

BODOM TRAIL & OMA PIKKU SEIKKAILU

Kesän kisakaudelle olen buukannut itselleni kisoja todella maltillisesti. Ohjelmassani on ennen elokuun lopun Ranskan ultraa tiedossa ainoastaan Bodom Trail 13/21 km sekä heinäkuun alussa Kainuu Trailin 78 km. Toukokuun toisena viikonloppuna matkustin yhdessä Salosen Eetun kanssa Espooseen päämääränämme Bodom Trail. Tapahtumapaikka oli minulle entuudestaan tuttu, mutta itse reitistä en tiennyt mitään. Pientä pohdintaa aiheutti myös se, että onko reitillä vielä lunta ja jäätä. Joka tapauksessa matkustimme kisapaikalle mieli keveänä ja hyvällä fiiliksellä. Lahdessa popsittiin kevyt lounas ja kisapaikalle saavuimme juuri sopivassa ajassa. Ei sitä aikaa ihan liikaa kuitenkaan jäänyt. Suhteellisen ripeästi saatiin heittää kisakamat päälle ja lähteä lämppäämään. Hieman lounas vatsasta nosti röyhtäyttävää oloa, mutta ei tämä ensimmäinen eikä viimeinen kerta ollut. Mukavat lämmöt saatiin ottaa alle ja sitten ei muuta kun pikkuhiljaa sangen mutaiselle starttipaikalle ryhmittäytymään. Varusteista sen verran että kisatossuni oli sähäkkä Inov8 x-talon212. Loistava sprinttikenkä tämä. Pulse Beltiin olin ottanut minulle tuttuun tyyliin yhden pienen kierrekorkillisen pullon, jonne olin liruttanut 4 pientä geeliä. Tästä otettaisiin pari pientä piikkiä kisan aikana. Reitin varrella oli myös pari juomapistettä, joten omaa liiviä tai juomapulloja en matkaan ottanut. 

Ensimmäisen kisalähdön startti oli klo 13:30 ja me ryhmityimme tähän noin 30 juoksijan porukkaan. Lähdin aika leppoisalla mielellä matkaan ja annoin ison kärkiporukan lähteä painelemaan omaa kyytiään. Siellä oli lyhyesti tällaisia pikkutekijöitä kuin Simpanen, Ansio, Saikkonen, Lintala ja naisissa Erkkilä. Pelkkiä sunnuntaihöntsääjiä siis :D Ennen siirtymistä tiepätkältä metsään tulee yksi reippaampi ylämäki ja tässä minä ohitin ison porukan juoksijoita. Nyt jälkikäteen mietittynä se oli tosi fiksu veto, koska tuosta jengistä ei tullut myöhemmin yhtään juoksijaa edelleni. Kai näitä ratkaisuja alkaa tehdä vaiston ohjaamana. Lähdin taittamaan polkukilometrejä tosi innostuneella fiiliksillä sykkeiden pyöriessä VK2 alueella. 

Valokuva: Rami Valonen

Sopivaa matkavauhtia pitävä pieni porukka alkoi muodostua vähitellen ja minulle kävi myös selväksi, että tämä kisareitti ei tosiaankaan ole mikään helpoista helpoin läpihuuto. Juurakkoa ja pientä nyppyä ylös ja alas riitti yllin kyllin. Lisäksi vasta lumesta sulanut maasto oli erittäin märkä ja tosi monessa kohtaa keväinen mössö ahmi meidän juoksijoiden lenkkareita sääriä myöten itseensä. Eetu oli tarinansa perusteella ollut yhdessä kohtaa suossa molempia polvia myöten. Tähän verrattuna sääret mudassa oli aika hiekkalaatikkoleikkiä. Noh matka jatkui ja meitä taisi jojoilla neljän miehen porukka peräkanaa toisistamme. Juoksumoottorini oli lähtenyt pyörittämään oikeastaan tosi hyvin ja minusta tuntui, että pystyin vielä säästelemäänkin hieman ja juoksemaan mahdollisimman taloudellisesti. Ajattelin, että isken toisella kierroksella, jos voimia riittää. Hieman liukkaat juuret ja muutaman puron ylitykset olivat läheltä piti -tilanteita saaneet aikaan, mutta pystyssä olin silti pysynyt.

Piipahdus stadionilla oli edessä ja tässä vaiheessa kisaa saatiin väliajat ja vähän osviittaa kisan tilanteesta. Olin 13 km kohdalla kisassa sijalla 17, hyvissä tarkkailuasemissa. Kuulemani perusteella toinen kierros on monin paikoin ensimmäistä teknisempi ja tämä myös minua hieman mietitytti. Joka tapauksessa pienessä ylämäessä jossain 14-15 km välillä tein ensimmäisen nykäyksen ja jätin Ala-Äijälän Jannen taakseni. Pikkuhiljaa hivutin itseni seuraavan juoksijan peesiin ja menin siinä hetken. Taisin mennä pian edellekin ja kaveri jäi peesiin. Rannan vieressä mentävällä teknisellä osuudella nykäisin kunnolla ja sain karistettua kaverin kannoiltani. Tässä vaiheessa muistan, että adrenaliini nousi syystä tai toisesta tosi korkealle ja ajattelin, että nyt laitan ihan kaikki peliin viimeiselle viidelle kilometrille. Nostin selkeästi vauhtia ja sykkeet alkoivat keikkua jo maksimikestävyysalueen tuntumassa. Silti meno tuntui pirun hyvältä ja vahvalta.

Valokuva: Rami Valonen

Kontrolloin omaa etenemistäni ja ehkä jokin vaisto taas sanoi, että nyt raastetaan ja otetaan vielä pari paitaa kiinni. Noin 4 km ennen maalia eteeni tulikin yksi jo kovasti minua väsyneempi juoksija. Ohitin hänet helposti ja jatkoin sama höyry korvista ja sieraimista ulos pihisten. Seuraava paita näkyvissä! Eroa oli pitkän näkymän osuudella reilusti yli 100 metriä ja mietin, että nyt saa tehdä hommia tosissaan. Tämä kaveri ei ollut sipannut ollenkaan niin pahasti, kuin edellinen. Ero kuitenkin kaventui selvästi ja puskin teknisiin alamäkiin jopa pienellä riskillä. Olen pitänyt itseäni aika kehnona menijänä alamäissä, mutta tässä kisassa ne sujuivat tosi hyvin ja alamäissä jouduin peesissä jatkuvasti jarruttelemaan. Pääsin kaverin kantaan aika kivuttomasti matkaa ollessa jäljellä noin 2,5 km. Tunnistin kaverin Henry Aalloksi ja tiesin miehen kyvyt sileän juoksijana. Nyt ei otettaisi enää mitään riskejä. Heti edelle vaan ja niin paljon eroa kuin ikinä jaloista lähtee, etten vaan jäisi loppukirissä toiseksi. 

Onneksi tieosuutta on lopussa tosi naftisti ja minulla oli vielä jalkoja puristaa itsestäni viimeisetkin mehukatit ulos. Kaartaessa tieltä loppusuoralle, mietin kuraisessa mutkassa, että tuohon olisi aika tyylikästä vielä kaatua ja paskata kuteet ja naama. Se nauratti ja nauraen, vimmaisesti juosten sekä tyytyväisenä tuulettaen ylitin maaliviivan sijalla 12. ajassa 1:43:58. Joku voi ihmetellä, että miksi tuulettaa sijaa 12. Minä tuuletin, koska se oli kaikki, mitä tästä kisasta oli otettavissa. Jos olisin antanut itselleni löysiä matkalla, olisi sijoitukseni ollut 13, 14 tai ehkä 15. Tyytyväisyys tulee minulla silloin, kun saan mitattua kisassa ulos koko oman kapasiteettini. Viiden sijoituksen nosto toisella kierroksella on myös pikku tuuletuksen arvoinen suoritus itseltäni.

Valokuva: Poppis Suomela

Tajusin vasta maaliin saavuttuani, että oli alkanut sataa. Läpsin muutaman kilpakumppanin, jotka saapuivat maaliin ja vaihdoin muutaman sanan jokusen kanssa. Nappasin myös hieman järjestäjien tarjoamia eväitä ja sitten riensin Eetun auton luo pukemaan lämmintä päälle. Palasin odottamaan Eetu ”Nuutua” maaliin ja pian hän jo maalilinjan ylittikin. Tovin päästä käytiin yhdessä jäähyttelemässä ja sitten otettiin vielä päälle kunnon löylyt Pirttimäen mainiossa puusaunassa. Oli mukava jutella hieman Ansion Henkan kanssa saunassa. Pullakahveilla vaihdettiin vielä hieman kuulumisia Lintalan Tommin, Julia Silvennoisen, Sami Vähäsen sekä naisten sarjan hienolla ajalla voittaneen Annastiina Erkkilän kanssa. Oikeastaan pidin Annastiinaa aika hyvänä tason mittarina itselleni tässä kisassa. Arvelin ennen starttia häviäväni hänelle jopa 5 min. Meidän treenimme painottuvat kuitenkin hieman eri mittaisille kisamatkoille valmistautumiseen. Eroa meidän välillemme kertyi kuitenkin vain vajaat 2 min ja pidän tätä tosi hyvänä merkkinä tulevaa kesää ajatellen. Muutenkin olen hemmetin tyytyväinen vauhdinjakooni sekä taktiseen kypsyyteen tässä kisassa. Eetu puolestaan valitteli, ettei itse saanut puristettua itseään sinne ”kuuluisalle” epämukavuusalueelle. Tiesin miehen kuitenkin olevan hyvässä kunnossa ja että tästä kesästä tulee varmasti hyvä hänelle. Ja niinhän Karhunkierros muutamaa viikkoa myöhemmin osoittikin. Hyvä Eetu!

Maalitunnelmissa with Eetu

Hyvissä tunnelmissa matkustettiin kotiin mutta yöstä tuli minulle aivan kamala. Keskellä yötä alkoi aivan kamala ylävatsan kipu. Uskon tämän olleen närästystä ja johtuneen edellisen päivän hirmuisesta kuormituksesta sekä ”sitä sun tätä”-syömisestä. Aamulla minun piti vielä käydä huhkimassa prismassa työvuoro. Työvuoron ja päikkärien jälkeen kävin vielä lenkillä, jonka olisin näin jälkeenpäin ajateltuna voinut jättää tekemättä. Poluilla juokseminen tuntui yllättävänkin hyvältä mutta kyllä tämän kuormituksen jälkeen olisi ollut oikein vain levätä. Seuraavan viikon perjantaille olin suunnitellut noin 50 km lenkin Kannonkoskelta Pyhä-Häkin kautta Kekkilään meille kotiin. En pitänyt viikolla yhtään kokonaista lepopäivää. Joka päivälle oli jotakin liikuntaa. Muutaman polkulenkinkin tein. Olin odottanut perjantain retkeä pitkään, koska tiesin edessä olevan tosi upeaa baanaa ja saisin nauttia niistä vain itseni kanssa.

Upeita näkymiä reitillä

Isoveljen kyydissä pääsin perjantaina Saarijärvelle ja tästä hyppäsin saman tien bussiin, jolla jatkoin Kannonkoskelle. Keli oli mitä mainioin pitkiksen juoksemiseen ja lähdin liikkeelle mieli erittäin iloisena. Jokusen kilometrin sain talsia ennen kuin siirryin kunnolla maastoon. Osasin jo etukäteen varautua, että maasto tulee olemaan tosi märkää ja kengät kastuivat käytännössä ensimmäisillä maastokilometreillä. Nautin luonnon hiljaisuudesta, läsnä olevasta vedestä sekä monista muista hienoista luonnon kohteista. Pyhä-Häkin osuudelle päästyäni aloin huomata, että kroppani tuntui tavallista väsyneemmältä. Aloin jo tässä vaiheessa miettiä, että sen siitä saa, kun ei anna itsensä palautua kisojen jälkeen. Hölläsin hieman vauhtia, koska noin 50 km matkasta vasta puolet oli taitettu. Tulijärven polulla kohtasin ensimmäistä kertaa livenä metson, joka vartioi reviiriään. Pakko oli kaivaa puhelin esiin ja videoida tämä heppu. Vaan kaveri lähti rynnäkköön ja antoi minulle kyllä kunnon vauhdit. Kiersin äkäpussin varmuuden vuoksi hieman kauempaa ja jatkoin matkaa hymyillen. Juuri ennen kuin Tulijärven polku liittyy lyhyempään polkuun, aivan Kotajärven keittokatoksen viereen, on aivan loistava sammakkopaikka. Osasin varautua kurnuttajiin jo etukäteen, koska oli kevät ja näiden soidinpuuhat parhaimmillaan. Mutta että ihan tällainen määrä: noin 100 metrin matkalla kohtasin varmasti 15 sammakkoa. Sai ihan tosissaan varoa olla tallomasta näitä mainioita kavereita.

Kauniit hetket talteen

Kurvasin puiston parkkipaikan kautta Poika-Ahoon ja sieltä maakuntauralle. Vauhtini oli edelleen hieman hidastumaan päin ja 40 km kohdilla alkoi jo tuntua siltä, että voisi jo riittää. Mitään varsinaista hätää minulla ei ollut ja eväitä ja nestettä vielä riitti. Mutta oli vain sellainen fiilis, että olin ollut hölmö, kun en ollut antanut itseni palautua kunnolla tätä reissua varten. Lopulta muutaman ärsyttävän rymykilometrin jälkeen päädyin Kekkilän kylälle ja matkaa oli jäljellä enää pari km. Vedin kitusiini tölkin batterya jota olin hieman pantannut. Se maistui ja antoi puhtia loppuun. Isoveli haki minut venesatamasta saareen ja pian pääsinkin jo saunaan ja paljuun palauttelemaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis tällekin retkelle. Luonto oli antoisalla tuulella minulle tällä retkellä 😊 Samaisena viikonloppuna oli kivaa rentoutua saaren rauhassa pienissä nikkarointipuuhissa. Kaikin puolin onnistunut viikonvaihde tämä.

Hyvin pääsi yli

ULTRA-SEIKKAILU SEKÄ KARHUNKIERROKSEN TOIMITSIJAVIIKONLOPPU

Seuraavalle viikonlopulle oli myös, yllätys yllätys, taas ohjelmaa tiedossa. Matin kanssa oltiin jo aikaa sitten sovittu, että viikko ennen Karhunkierrosta tehdään omatoimiultra. Onneksi annoin nyt itseni palautua kunnolla edellisen viikonlopun retkestä. Alkuperäinen reittisuunnitelma oli pohjoisesta etelään päin. Tarkalleen ottaen oli tarkoitus aloittaa Nivalasta. Koska kevät oli edennyt todella hitaasti, jouduimme tekemään totaalisesti uuden suunnitelman reitillemme. Nivalan pläänin alkumatka olisi ollut kertakaikkiaan liian märkä ja koko retki olisi saattanut mennä pilalle rakkojen takia. Reittimestarina hääräsi tietenkin herra jouhiparta. Ja olipa uusi reitti monin paikoin hänelle tuttu jo parin vuoden takaa. Minulle sen sijaan edessä olisi seikkailu täysin uusissa maisemissa. Alkupiste oli Raisiossa ja sieltä oli tarkoitus edetä Yläneen kautta Huittisiin, siitä Äetsään ja jos meno maistuisi, vieläkin pidemmälle kohti Pirkanmaata. Piirretty reitti oli tuhottoman pitkä emmekä me sen pituudesta sen isompaa stressiä ottaneet. Vähän toki jouduimme miettimään, että jos matka jää kesken jossain vaiheessa niin mitäs sitten…Mutta kyllä me selviäisimme, ennenkin on selvitty.

Varusteet

Perjantaina 20.5. matkustimme onnibussilla Turkuun ja majoituimme mainion juoksututtumme Asko Ijäksen luokse. Oli kiva vaihtaa Askon kanssa kuulumisia, vaikka emme hänen luonaan pitkään ehtineetkään vierailla. Olimme perillä Askolla vasta 21 jälkeen illalla ja herätyskellot tulisivat huutamaan jo viideltä aamulla. Ajoissa yritettiin nukkumaan mutta tapojeni mukaan nukuin taas vieraassa paikassa todella huonosti. Arvioin herätyskellon herättäessä, saaneeni unta 3-4 tuntia. Noh yksi huono yö ei vielä pilaisi retkeä. Aamupala maistui hyvin ja pian oli aika sännätä matkaan Askolle heipat heitettyämme. Hauska huomio tähän reissuun liittyen. Mitään ylimääräistä emme voineet ottaa Jyväskylästä matkaan: kaikki kamat tulisivat olemaan meillä kannossa. Ainoastaan eväitä ja nestettä meidän oli määrä täydentää reitin varrelta ja luonnosta. Paikallisbussi heitti meidät Raisioon ja matkamme voisi alkaa. Miten jännittävää, ihanan jännittävää.

Turkusessa, tuumaili Parta-Masa

Kello oli noin 7 aamulla, kun taipaleemme pitkin Kuhankuonon retkeilyreitistöä alkoi. Eipä ollut matkaa kestänyt kuin kolmisen kilometriä, kun näimme jo ensimmäisen hirven. Melko läheltä ampaisi iso elukka karkuun. Aika lupaava alku näin eläimien bongaamisen näkökulmasta ajatellen. Pian tuli jo vastaan näkötorni ja sinne piti myös kiivetä fiilistelemään maisemia. Päivä alkoi pikkuhiljaa lämmetä ja pian pitkät trikoot ja pitkä paita saivat vaihtua shortseihin ja t-paitaan. Matkamme kulki Kullaanvuoren, Rehtsuon, Kangenmiekan ja Vajosuon kautta Toivolan kievarille, missä täytimme vesipullomme. Monenlaista mielenkiintoista ihmeteltävää oli ehtinyt ilmaantua matkamme varrelle tähän mennessä. Suo-osuudet pitkospuineen olivat minulle kovasti mieleen. Seuraavaksi saavuimme kauniin Kurjenrahkan kansallispuiston alueelle. Talsimme jokusen kilometrin kauniissa aarniometsässä. Tästä tuli jonkin verran Pyhä-Häkki mieleen. Sillä erotuksella, että Pyhä-Häkissä puusto on vieläkin vanhempaa. Koska olimme saapuneet kansallispuiston alueelle, alkoi myös ihmisten määrä lisääntyä kovasti.

Hampaamme nauroivat

Komealla Savonjärven kiertolenkillä vastaan tuli tosi paljon hyväntuuliselta vaikuttavia ihmisiä. Sää oli lämmennyt mukavasti ja ilma oli kaunis. Savonjärveltä koukkasimme Pukkipalon kierrokselle. Harmiksemme tälläkin reitillä kaunista metsää oli laitettu matalaksi. Olimme jo tähän mennessä kohdanneet monta tuoretta hakkuupaikkaa, jotka meitä kovasti harmittivat. Pian oli edessämme yksi korkealle kiipeäminen, jonka Matti halusi minulle näyttää. Tämä paikka oli muistikuvieni mukaan Paltanvuori ja sieltä oli aika mukavat näkymät. Ennen edessä olevaa huoltotaukoamme meillä oli vielä edessämme hieman tylsää tieosuutta. Välipysähdys ison kiven luona hieman piristi hiekkatiellä lompsimisen välissä. Tämä kivi oli nimeltään Levonmäen Kirkko. Soikeroinen sekä erittäin tekninen, hidas ja runsaasti korkeuseroa sisältänyt Pirunkirkon Patikka täydensivät päivän ensimmäisen osiomme reitistä. Pullomme olivat tyhjät päästyämme Pirunkirkon taipaleelta pois. Kävimme pyytämässä täydennystä ensimmäisestä talosta. Asukas oli erittäin mukava ja ystävällinen ja kertoi, että emme todellakaan ole ensimmäiset vettä pyytäneet henkilöt tällä alueella. Kiltti koira ja kaksi vauhdikkaasti sinkoillutta kisulin misulia pyöri myös jaloissamme tällä pit stopilla. Vielä viimeiset pinnistelyt ja saavuimme Yläneelle, jossa pidimme huoltoasemalla kunnon tauon. Matkaa oli taitettu tässä vaiheessa hivenen yli 83 km ja aikaa oli kulunut noin 12 tuntia.

Ihanaa suota

Kurjenrahkan kansallispuisto

Matti oli aika huonovointinen jo ekan pätkän loppupuolella ja se tulisi tarkoittamaan sitä, että huoltotauko tulisi kestämään. Matin siskon mies tuli myös meitä jeesailemaan huoltsikalle ja käytti minua kaupassa hakemassa evästäydennyksiä. Tilattiin kebabia ja minä söin aivan älyttömällä ruokahalulla. Matille ei oikein ruoka maistunut. Pikkuhiljaa ”Parta-Masan” olo alkoi kuitenkin kohentua ja saatiin varusteet ladattua yön pitkää patikkaa varten. Minä olin hyörinyt ja pyörinyt tuttuun tyyliini ja auttanut Mattia varusteiden ja energioiden kanssa minkä voin. Noin klo 21:45 olimme valmiita matkaan. Päivän toista osiota lähdimme taittamaan kolmella pullolla per mies. Ensimmäisellä osuudella meillä oli vain 2 pulloa per ukko. Nyt yötä kohden vesitäydennyspisteet olivat isompi kysymysmerkki eikä myöskään veden kysyminen taloista tullut kysymykseen keskellä yötä. Ilta laskeutui kauniina, kun lähdimme taittamaan Kirkkopolkua. Hieman etäämmältä nähtiin kauriseläimiä ja minä bongasin taas yhden hirven.

Huolto, röyh tauko.

Pimeä laskeutui yllättävän nopeasti ja Pyhän Henrikin Tietä taittaessamme oli otsalamput kaivettava esiin. Minun otsalamppuni akku oli kuitenkin tyhjä. Sen oli täytynyt mennä itsestään päälle repussani. Nyt tiedän jatkon kannalta ainakin sen, että lamppua kannattaa pitää liivissä aina johto irrotettuna akusta. Onneksi Matin power bankissa oli virtaa vielä vaikka kuinka, ja siitä sain ladattua Petzl-lamppuuni lisää virtaa. Pimeä osuus ei kestänyt kamalan kauaa, mutta seuraava pieni kysymysmerkki oli vesi, joka alkoi käydä melko vähiin. Reittimme kulki Harjureittiä ja Huovirinnettä aina Säkylän varuskunnan porteille asti. Matti oli tainnut miettiä tätä varavaihtoehtoa jo aiemmin. Varuskunnan portilla olevassa kopissa oltiin aina hereillä ja sieltä saisimme varmasti vettä. Ja saimme. Ystävällinen sotilaspoliisi täytti kaikki kuusi pulloamme ja pääsimme jatkamaan matkaa hyvissä tunnelmissa.

Yö

Aamu alkoi vähitellen muodostaa ensimmäisiä valon säkeitä taivaanrantaan. Tieosuutta oli tällä kakkospätkällä huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä, ja jaloissamme alkoi jo olla pienoisia tuntemuksia jo reilusti yli sadasta taitetusta kilometristä. Hyypkorennon Metsäpolku tarjosi sentään vielä hienoja maisemia ja erityisesti kaunis ja hiljainen lampi oli tosi tunnelmallinen paikka. Kolme joutsenta liikkui hiljaa lammessa ja taltioin ne upealla otoksella. Useat minut tuntevat jo tietävätkin, että olen aivan älytön vesifriikki ja veden lähelle pääseminen juoksutouhuja tehdessä piristää minua aina ihan älyttömästi. Niin kävi tälläkin tunnelmallisella lampivisiitillä. Yön kylmimmät hetket olivat käsillä ja pariin otteeseen jo mietin, että kaivanko kuoritakin esiin. Sinnittelin kuitenkin kahdella t-paidalla, joista toinen oli pitkähihainen. Noin 130 km tultuamme olimme tehneet päätöksen, että loppupäämäärämme on Huittinen. Jalkamme olivat jo sen verta väsyksissä, ettei hiekkatie ja asfaltti kohti Äetsää tulisi enää tuomaan meille muuta, kuin väsymystä ja pari harmaata hiussuortuvaa päähän. Tai Matilla ehkä partaan. Aamun viimeiset kilometrit könysimme hitaalla tahdilla. Ajatukseni olivat jo hampaiden pesussa ja Huittisen ABC:n aamupalassa. Noin seitsemän aikaan aamulla 145 km oli taitettu ja juoksuretkemme oli tullut päätökseen. Pieni siistiytyminen teki hyvää ja aamupala maistui aivan älyttömän hyvälle. Ja kahvi! Taivas varjele miten hyvälle aamukaffe maistui.

Upeat joutsenet

Sarastus

Ynnäilimme hieman kotimatkan aikatauluja ja tulimme siihen tulokseen, että meidän kannatti odottaa klo 11 Tampereelle lähtevää bussia ja jatkaa siitä suoraan Jyväskylään. Päivä alkoi lopultakin lämmetä ja päädyimme köllöttelemään bussiaseman lähellä olevalle ruohokentälle. Nukuin levottomasti jokusen minuutin ja heräsin välillä omaan korinaani. Välillä minua ärsyttää itseänikin, kun olen niin huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Matti kuorsasi vieressä tyytyväisen näköisenä ja pitihän siitä veijarista kuvakin napata. Molempien bussipätkien aikana nukuin taas joitakin minuutteja. Kotiin saavuin lopulta rättiväsyneenä myöhään iltapäivällä. Löin saunan päälle ja meinasin pariin otteeseen nukahtaa lauteille. Noin klo 17:15 kömmin sänkyyn ja laitoin herätyksen tunnin ja vartin päähän. En halunnut ottaa liian pitkiä päikkäreitä tässä välissä. Heräsin hitonmoisessa tokkurassa ja katsoin kelloa. Se näytti 22:20. Piti hetki miettiä, että missä olen ja mikä päivä on. Olin nukkunut 5 tuntia suunnitellun tunnin ja vartin sijaan. Noh tulihan se uni tarpeen. Katselin jonkin tovin NHL kiekkoa ja puolen yön jälkeen painuin uudestaan pehkuihin. Uni tuli hetkessä.

Väsyttääkö?

Tulevalla viikolla oli edessä seuraava buukattu ohjelma. NUTS Karhunkierros Kuusamossa, johon olin tänä vuonna osallistumassa toimitsijan roolissa. Minulla oli koko viikon tosi hyvä mieli siitä, että pääsen Kuusamoon toimitsijaksi. Yhtään ei ollut juoksukuumetta. Ja sanomattakin on selvää, että kroppa kaipaa ultra reissumme jälkeen reilusti palautumista. Alkuviikon päivät käytin vesijuosten, sauvakävellen sekä keskittyen hierontatyöhön. Torstaina aamulla oli edessä lähtö. Autokuntaamme kuului Sari Kauppinen, Tero Pelkonen, Hanna Kemppe sekä minä. Aivan mainioita juoksijatyyppejä ja tietenkin JTR:n metsopaitoja. Sarilla ja Hannalla olisi edessään 55 km kisa, Tero lähti puolestaan vain ulkoilemaan ja kannustamaan. Matkaseura oli huippua ja matka taittuikin erittäin kivoissa tunnelmissa. Lisäfiilistä sain myös siitä, kun laitoin lopultakin tilaukseen pitkään himoitsemani gravel-pyörän. Kärsämäen Juustoportilla käytiin syömässä ja alkuillasta jo saavuimmekin Kuusamoon.

 

Perille päästyämme toimitin kamppeeni toimitsijoille varattuun majoitukseen ja vaihdoin muutaman sanan yhden toimitsijoiden some-tiimiläisen kanssa. Pian jo lompsinkin toimitsijoiden tiloihin hiihtostadionin luokse ja sain sieltä ohjeet perjantain toimintaa varten. Illalle minulla jäi vielä hyvin aikaa hengailla muun Jyväskylän jengin kanssa, jotka olivat myös majoittuneet aivan kisakeskuksen lähelle. Katsottiin Suomen kiekkopeliä ja erätauolla lähdettiin vielä Matin kanssa tapaamaan hänen paria ultra-tuttuaan, jotka majoittuivat muutaman kilometrin kävelymatkan päässä mestoilta. Tässä jengissä oli pari sellaista tyyppiä, ketkä tulevat samaan majoitukseen kanssamme elokuisella Ranskan reissulla. Oli tosi kivaa porukkaa hieno mökki täynnä ja aivan huippua oli tutustua näihin Samba Trail Runningin tyyppeihin. Kiekko jännättiin loppuun ja nappasihan Suomi lopulta välieräpaikan. Sitten oli aika lähteä nukkumaan, kumpikin omiin majoituksiimme. 

Järin suurena yllätyksenä ei tullut, että nukuin aivan älyttömän huonosti ja levottomasti. Yöunet olivat erittäin katkonaiset ja minulla oli monin paikoin kuuma. Tätä tämä on aina vieraissa paikoissa minulla. Hotellin aamupalan jälkeen lähdin katsomaan 166 + km matkan startin ja sitten tein itselleni hieman eväitä päivän ensimmäiselle työkeikalle. Matkasin toimitsijoiden pakulla Basecampille, jossa sijaitsee yksi kisan huoltopisteistä. Minun oli määrä ottaa tällä pisteellä vastaan perusmatkan juoksijat. Pientä puuhasteltavaakin huoltopisteen valmisteluissa vielä riitti. Tämä oli kolmesta sessiosta kaikkein lyhyin, koska juoksijoita saapui pisteelle vain yhdestä kisalähdöstä. Monta tuttua naamaa ehdin kuitenkin nähdä, pulloja täyttää ja kannustuksia antaa. Myös muutama Jyväskylän juoksija oli lähtenyt haastamaan itseään perusmatkalle, muun muassa Petteri Veijonen. Noin neljän tunnin session jälkeen ensimmäinen rupeama oli ohi.

Tukikohta

Juoksijoiden mentyä ja muutaman pienen toimenpiteen jälkeen, matkustin yhden talkoolaisen kyydissä takaisin kisakeskukselle. Nyt oli edessä ruokatauko, päivälepo ja valmistautuminen päivän toiseen sessioon. Maukkaan ruuan jälkeen könysin majoitukseeni, laitoin saunan päälle ja yritin nukkua pari tuntia. Olin kuitenkin unessa vain arviolta 30-40 min. Köllöttelykin teki kuitenkin hyvää. Levytyssession jälkeen oli aika tarkastaa, että minulla oli riittävästi lämmintä vaatetta repussa. Sitten olikin jo aika lähteä kohti päivän toista huoltosessiota. Pääsin Basecampille saman mukavan talkoolaisen kyydillä. Nyt meillä olisi edessä urakkaa kunnolla. Neljä linjaa eväitä piti virittää valmiiksi juoksijoita varten: suolakurkkua, sipsiä, suklaata, banaania ja mandariinia. Urheilujuomaa tulisi menemään satoja litroja ja sitä tehtiin myös valmiiksi isot satsit. Kuusamon eräveikkojen talkoolaisten kanssa yhteistyö sujui kuin tanssi, ja meillä reippailla oli tosi hyvä ja iloinen tekemisen meininki. Saimme kaiken valmiiksi ajoissa ja hetken ehdimme odottelemaan, ennen kuin juoksijoita alkaisi saapua paikalle. Valmistauduimme ottamaan vastaan satapäin 55 km sarjan juoksijoita. Ensimmäiset juoksijat lähtivät reitille matkaan Oulangasta klo 18. Arvelin ensimmäisen juoksijan olevan Basecampilla noin klo 20:30 aikaan illalla.

 

Ylisen Juho sieltä ensimmäisenä pisteelle kirmasi hirveää vauhtia. Seuraavana tuli Otto Saikkonen. Molemmat kavetrit näyttivät ihan siltä, että olisivat kevyellä sunnuntailenkillä. Alkuun juoksijoita saapui pisteellä yllättävänkin harvassa, mitä minä hieman ihmettelin. Juostava väylä tieltä huoltopisteelle oli tosi kapea ja tosi moni juoksija kiersikin metalliaitojen väärältä puolelta. Tarpeeksi pitkään kun tätä katseltiin, niin teimme opasteisiin pieniä muutoksia ja näin ongelma ratkesi. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun minulla alkoi olla kädet aivan täynnä töitä. Täytin useamman sataa vesipulloa, autoin urheilujuomajauhetta pulloihin, täyttelin juomarakkoja jne. Jatkuvasti oli kova tekemisen meininki: suu ja kädet kävivät taukoamattomalla rytmillä. Kannustushuutoja ja ohjeita annettiin. Huoltopisteellä tyoskennellessäni ajattelen näin: mikä minusta tuntuisi mahtavalta saapuessani huoltoon. Ja sitten vain toteutan sitä. Suora palaute juoksijoilta on kaikkein parasta. Moni ilme oli suorastaan epäuskoinen, kun toimin niin nopeasti. Tämä oli multitaskingia parhaimmillaan. En tiedä miksi minä tykkään niin erityisen paljon juuri tästä huoltopistetyöstä. Ehkä siksi, että siinä ehtii nähdä ja kokea niin paljon. Olen siinä pisteellä tosi lähellä juoksijoita ja pystyn käyttämään hyödykseni nopeita hoksottimia ja tsemppaavaa asennetta. Ja varmasti mukana on myös aitoa halua auttaa toisia, ihan kuten on hierojan ammatissanikin.

Kaikki valmiina!

Kolme tuntia meni aivan järkyttävällä vauhdilla ja juoksijoita oli painanut pisteeltä läpi jo varmasti viitisen sataa. Olin vetänyt intensiivisen session yhdellä pikku tauolla. Puolen yön tienoilla juoksijoiden virta alkoi lopulta rauhoittua. Tero oli ollut lähistöllä seikkailemassa ja huolsi myös samaisella pisteellä sinne saapunutta Saria. Hän tarjosi minulle kyytiä takaisin Rukalle ja minä myös tartuin tarjoukseen. Arvelin, että Eräveikot kyllä klaaraavat tulevan yön ja minun olisi nyt järkevintä lähteä lepäämään ja valmistautua huomisen kolmanteen sessioon. Meillä oli parin kilometrin pätkä käveltävää edessämme, ennen kuin pääsimme Sarin autolle. Yö oli tosi hiljainen ja käpsöttely menikin mukavissa merkeissä Teron kanssa niitä näitä höpötellen. Pääsin nukkumaan noin kahden aikaan yöllä ja nukuin aamulla hieman yli kahdeksaan. Nämä olivat minulle tämän reissun parhaat yöunet. Tänään minulla olisi edessä kolmas sessio Konttaisen huoltopisteellä. Tähän pisteelle tulisi 34 km matkan juoksijat, sekä vielä jonkin verran reitillä olevia 166 km ja 83 km juoksijoita. Mutta pääpaino olisi ehdottomasti 34 km juoksijoissa ja valmistauduin taas huoltamaan yli 500 juoksijaa. Aamupalan hotellilla nautin yhdessä Juoksija-lehden Tomi Savolaisen kanssa. Oli tosi kiva tutustua Tomiin vähän paremmin. Hän myös antoi minulle hyviä vinkkejä Ranskan elokuiseen kilpailuun. Näissä tapahtumissa on aivan älyttömän kiva tutustua uusiin tyyppeihin ja tällä kertaa Tomi oli yksi niistä.

 

Aamupalan jälkeen istuin ensiapuporukan kyydissä jonkun tovin, ennen kuin pääsin Konttaisen pisteelle. Valmisteluja huollossa ei enää tarvinnut tehdä. Siirryin suoraan juomahanojen luokse valmistautuen ottamaan kovaa tulevia juoksijoita vastaan. Ensin pisteelle putoili väsyneitä 83 ja 166 km juoksijoita. Heille oli mukava antaa huoltoa ajan kanssa. Jonkin tovin odoteltuamme Eetu Nordman ja pian perässään Simo-Pekka Fincke viuhahtivat huollosta vallan vimmattua vauhtia. Kaikki kärkipään juoksijat ohjasin huoltoon kuuluvasti ja heidän lähtiessään kovasti kannustaen. Nopeat, kuuluvat ja selkeät ohjeet sekä katsekontakti. Siinä on niitä juttuja: mitkä on hyvä muistaa, kun otat huoltoon suoritukseensa voimakkaasti keskittyvän urheilijan. Tilanne on hetkessä ohi eikä huoltohenkilöstöllä ole aikaa munimiseen. Monta tuttua naamaa kävi tässäkin pisteellä ja oli ilo huomata, että Petteri oli selvittänyt tiensä jo lähes loppuun saakka, lopulta myös kisan maaliin. Onnea Petteri ja kaikki muutkin metsopaidat hienoista juoksuista. 

Hymyssä suin hommia :)

Ja asenteella!

Pian juoksijoita alkoi laskeutua Konttaiselle jatkuvana tulvana, ja sama ralli alkoi taas. Nyt minulla oli hanojen luona myös hyviä apukäsiä. Yksi katsoja odotti omia läheisiään huoltoon ja tuli minun kanssani huoltoon. Sen verta jämäkkää oli toiminta hänelläkin, että varmaan on näissä piireissä pyörinyt ennenkin hän. Yhdessä vaiheessa pulloja täytteli kanssani myös Anton Aro. Hänellä on ollut taas epäonnea treenatessa ja jalka paketissa hän alueella liikkui. Antonista oli mukavasti seuraa ja apua ja hyvällä fiiliksellä yhdessä juoksijoita auttelimme. Tunnit menivät kuin siivillä ja arvioideni mukaan yli 600 juoksijaa pisteeltä ehti mennä läpi, siinä päivystäessäni. Päivä oli jo kääntynyt pikkuhiljaa illaksi ja tulva oli rauhoittunut. Keskeyttäneitä kuskannut ”raatobussi” oli juuri tekemässä lähtöä ja minä hyppäsin sen kyytiin. En edes muista mitä kello oli tässä vaiheessa, mutta kyllä se varmasti jo yli 5 oli. Menin suoraan syömään toimitsijoiden tiloihin ja tämän jälkeen suuntasin kämpillemme. Siellä ei ollut ketään muuta, kuin intensiivisessä selostustyössä ollut Sami Sundström. Hän oli minulle myös täysin uusi tuttavuus. Käytiin yhdessä saunassa ja höpöteltiin niitä näitä.

Sari on aivan huippu tyyppi :)

Pientä illanviettoa oli myös tiedossa ja suuntasimmekin Samin kanssa Jyväskylän porukan majoitukseen puolen kilometrin päähän meistä. Siinä käytiin mielenkiintoista keskustelua siitä, miten näitä tapahtumia voisi ja pitäisi kehittää tulevaisuudessa. Sami kuunteli meidän näkemyksiämme suurella mielenkiinnolla. Suuntasimme vielä ulos ihmettelemään illan menoja. Paikka suorastaan kuhisi porukkaa. NUTS Karhunkierroksen lisäksi viikonloppuna paikalle kokoontui valtava määrä erilaisia autojen omistajia. Isoin osa näistä autoista oli tuunattu mitä eriskummallisimmalla tavalla. Kaksi hyvin erilaista tapahtumaa sekoittuivat toisiinsa hauskalla tavalla. Juteltiin useammankin paikalle tulleen autotyypin kanssa ja tosi hyvä meininki oli kaikilla. Ilta oli tosi hauska, kuten kuvasta näkyy. Sunnuntaina aamupäivällä lähdettiin samalla porukalla kotimatkalle. Tämä kokemus oli minulle hyvin erilainen ja omalla tavallaan hyvinkin ikimuistoinen. Toivon, että moni juoksija sai minulta oikeasti apua, uskoa ja kannustusta omaan tekemiseensä. Sitä on mielestäni huolto parhaimmillaan ja sitä pyrin jakamaan myös muille huoltopisteellä työskennellessäni.

Autokansaa

LOPPUSANAT

Kesä tulee kulkemaan osaltani eteenpäin Hossan Kainuu Trailiin valmistautuen. Siellä minulla on edessä 78 km urakka upeissa maisemissa. Tai ainakin kuulemani perusteella maisemat ovat upeat. Hossasta pitää muistaa palautella huolella ja sitten alkaakin jo viimeistelyharjoitukset kohti elokuuta ja kauden kliimaksia. Uskon palaavani kirjoittelun äärelle blogin muodossa Ranskan seikkailun jälkeen. Siitä tapahtumasta riittää varmasti kerrottavaa yllin ja kyllin. Toivottavasti jaksoit pinnistää matkassani loppuun saakka. Tämä kirjoittaminen, paluu menneisiin tapahtumiin ja eri aikataulujen tarkastaminen ottaa kovasti aikaa. Puhumattakaan kaikkien kuvien kokoamista tarinan elävöittämiseksi. Mutta nyt työ on tullut päätökseensä, ja blogia kirjoittavat sormeni rauhoittuvat taas hetkeksi. Kiitokset lukijoille, tukijoukoilleni sekä kaikille muillekin juoksupiireissä mukana oleville henkilöille. Lämpimiä kesäpäiviä kaikille! Ja minulle leppoisia ajokilometrejä Konalla ;)

Kona Rove NRB SE.