Kevään ja kesän kuulumisia sekä katsaus edelliseen vuoteen ja tulevaan

 

Heipä hei lukijat. Tervetuloa pitkästä aikaa tutustumaan urheilullisiin ja hieman myös ammatillisiin kuulumisiini. 

Edellisestä kirjallisesta tuotoksestani alkaa olla jo jonkin verran aikaa, ja kyllä tämänkin tarinan valmiiksi saattaminen vaan otti aikaa. Aloittaessani kirjoitushommia, elettiin kesäkuun puolta väliä. Viimeisen reilun kuukauden aikana olen päässyt taas kunnolla harjoittelun makuun, ja ajatuksen ja tajunnan virta on ollut sinä aikana melkoinen. Vähän kuin muurahaispesä. Tänään (11.6.) juuri lenkillä mietin näiden kahden asian yhteyttä, kun metsässä runsaasti näitä pieniä ja pirun isojakin ystäviä näin.

Mistähän tässä oikein aloittaisi. Viimeinen vuosi on ollut sekä erittäin antoisa ja opettavainen, mutta toisaalta myös stressaava ja raskas. Valmentajaksi opiskelu oli kertakaikkisen mielekästä ja inspiroivaa, mutta se aiheutti minulle myös stressiä. Tänä keväänä Vierumäeltä valmentajan ammattitutkintoon lopulta valmistuttuani olen miettinyt jälkeenpäin, mikä stressiä aiheutti eniten. Vastaus on deadlinet. Tätä asiaa ruokki myös se, että minun piti yritysmielessä puskea valmentamisen liikeideaa eteenpäin: valmennusfilosofiaani, tuotteistaa ja hinnoitella itseäni, suunnitella sopimusehtoja jne. Koko alkuvuosi meni aikamoisessa sumussa pää jatkuvasti tiedostaen, että tämän ja tämän ja tämän asian pitää edetä. Maaliskuulle meille pukkasi puolisoni ja koirien kanssa vielä muutto rivitalosta omakotitaloon, joten tähän sirkukseen saatiin vielä yksi ohjelmanumero lisää. Välillä tilittelin hieronta-asiakkaillekin, että Heikki elää nyt hieman kiireistä talvea.

 

Sanomattakin on selvää, että oma harjoitteluni jäi kiireessä hyvin vähiin. Koitin juosta, käydä kuntosalilla ja tuulettaa päätäni aina sopivassa välissä, ja kyllä se välillä onnistuikin. Ei tekemisessäni kuitenkaan ole mitään punaista lankaa ollut pitkään aikaan. Odotin jo malttamattomana, että kaikki tuo härdelli loppuisi ja pääsisin hieman hengähtämään, ehkä jopa harjoittelemaan säännöllisesti.

Ennen kuin hypätään tähän hetkeen, niin palataan ajassa hieman taaksepäin juoksullisesta näkökulmasta. Koska aloitin valmentajan opinnot tammikuussa 2024, olin jo varpaani nivelen operoinnin jälkeen tehnyt päätöksen, että vuodesta tulee minulle juoksun osalta välivuosi. Kuntouduttuani sain kuitenkin hieman toisenlaisia ajatuksia, yllättävää? Tiesin, että aikani ei tulisi millään riittämään harjoitella pitkiä ultra-kisoja varten, joten keskityin lyhyempiin juoksuihin ja vauhtiharjoitteluun. Pari lyhyttä pientä polkukisaa kävin Keski-Suomen alueella juoksemassa touko-kesäkuussa ja tuossa vaiheessa juoksu kulki vielä ihan hyvin.

 

Juoksin kesän aikana paljon vauhtia: vauhtikestävyyttä ja vetoja urheilukentällä. Minun oli tarkoitus yrittää juosta 10 km ennätystäni kotikisassa Finlandia Marathonilla syyskuussa. No eihän tuosta hommasta valitettavasti mitään tullut ja vielä jokin ihmeellinen kramppi selässä pilasi tuon juoksun jo heti ensimmäisillä kilometreillä. Harmitti kyllä, mutta olen tottunut myös siihen, että aina ei saa sitä mitä haluaa. Jälkianalyysinä viime kesästä voin myös todeta, että olin työni puolesta liian kuormittunut tekemään niin kovia harjoituksia, kuin tein. Yksittäiset harjoitukset sujuivat kyllä hyvin, mutta minulla oli tunne, että jotenkin treeni ei vaan mene kroppaan. Ollessani parhaassa kunnossa vuosina 2020-2022 vauhdin juokseminen oli jotenkin vain helpompaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tajunnut, että pohjimmainen syy helpolta tuntuneeseen juoksemiseen oli todella runsas matalatehoinen PK-harjoittelu. Viime kesänä se jäi aivan liian vähiin. 

Olen erittäin varma, että fyysinen kuormitustila kehooni on alkanut jo viime kesänä ja sen sai aikaan tosi runsas hierontatyö, kesähelteet ja liian kovatehoinen treeni. Tuossa vaiheessa en vielä osannut tunnistaa kuormittumistani. Loppuvuoden ja talven aikana tulivat sitten mukaan edellä kuvatut muut stressitekijät. Lenkillä käydessä aloin jossain vaiheessa talvea ihmetellä, että miksi niin hitaalla vauhdilla sykkeet nousevat kummallisen korkealle. Kun oli niin paljon kaikkea, niin nostin lenkin jälkeen aina maton reunaa ja siirsin ajatuksen maton reunan alle piiloon. Pääasia oli, että välillä jopa pääsi lenkille. Silti asia pyöri aina välillä mielessäni ja aloin ihmetellä kevään mittaan outoja sykkeitäni yhä enemmän, kun pienen pieni ylämäen nyppykin nosti sykkeen heti PK2- alueelle. Se oli myös outoa, miten vähän syke laski pitkissäkin alamäissä. Tunnen oman kroppani ja sykkeen käyttäytymisen erittäin hyvin ja tiesin, että jotain on pielessä. Yösykkeeni olivat myös nousseet säännölliseen harjoitteluun verrattuna 5-7 lyöntiä. Sykevälivaihtelussa ei kuitenkaan ollut häikkää enkä kärsinyt myöskään unettomuudesta. Ongelma ei ollut niin iso, että se olisi soittanut isoa hälytyskelloa, siksi en huolestunut asiasta suuresti.

Kevään ensimmäisiä pidempiä lenkkejä mistä oikeasti nautin. 

Huhtikuussa kevään ensimmäisiä sulia polkulenkkejä juostessani nautin suunnattomasti, kun pääsin taas luontoon tuulettumaan. Toisaalta minua myös ärsytti suunnattomasti, kun juoksu tuntui niin kuormittavalta ja kuntoni tuntui heikolta. Muistan, kun huhtikuussa kävin yhtenä sunnuntaina juoksemassa poluilla vajaat 20 km ja tulin kotiin lopulta ärtyneenä ja väsyneenä. Oloni oli myös kuormittunut ja keskisyke aivan liian korkea. Tiesin, että näin jos jatkan, niin se on sama, vaikka en harjoittelisi ollenkaan. Kävimme kotona keskustelun siitä, että toukokuussa minä vähennän tuntuvasti hierontatöitä, ja annan pitkästä aikaa hieman aikaa itselleni. Fyysinen ja psyykkinen kuormittuminen painoivat selvästi taustalla, ja eihän harjoittelusta silloin mitään tule. Kyllä te tiedätte. Pilliin vihellys tuli tässä kohtaa loistavaan saumaan ja oloni helpottui saman tien, kun sain avattua toukokuun suhteellisen väljän hierontakalenterini. Teimme tämän työn yhdessä keittiön pöydän ääressä istuen. Uskomatonta miten vaikeaa yrittäjänä toimiessa voi olla menemättä joka arkipäivä töihin. Nyt näin kuitenkin yhdessä päätimme. Samassa yhteydessä mielessäni oli myös vapautuneita ajatuksia: deadlinet oli selätetty. Ehkä nyt pystyisin alkavien valmennustöiden lisäksi alkaa suunnitella myös omaa harjoittelua. Alamme lähestyä pikkuhiljaa tarinan pihviä..

Juoksin Vihtavuoreen ja ol mukavaatia. 

Vuodelle 2025 minä olen pienen hiljaiselon jälkeen makustellut itselleni taas kisoja polulle, herttinen sentään. Meidän on tarkoitus vietellä Tiian kanssa yhteistä lomaa Lapissa elokuun alussa, joten Pyhän Tunturimaraton osuu tähän kohtaan tosi mukavasti. Pyhällä en ole muutenkaan käynyt kuin kerran ja siellä juoksin silloin 10 km sprintin. Eihän siinä reitillä edes ehditty kunnolla käydä maastossa. Tähän tapahtumaan on nyt maratonille paikka sisässä, joten siitä tulee ensimmäinen kunnon testini tälle vuodelle. Toisena mielenkiintoisena kisana pidän uutta tapahtumaa, joka juostaan kotoisassa Jyväskylässä syyskuussa. Kyseessä on Laajavuori Trail Run ja tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Siellä minun on tarkoitus juosta 22 km raastava reitti. Happoja on siis tiedossa. Kolmanneksi hypätäänkin sitten itselleni jo hyvin tuttuun kisaan: Vaarojen Maraton ja tietenkin 130 km. Tänne minä ostin tiketin jo heti ilmoittautumisen auetessa, vaikka en tiennyt siinä hetkessä, onko minun realistista edes osallistua kisaan. Olen tähän 130 km kisaan ottanut kahdesti osaa vuosina 2021 ja 2022, joten tuosta on jo pikku tovi aikaa ja Heikillä alkaa olla nälkä Kolin super ihanille poluille. No okei, ei edes minulla ole kivaa koko tuon kisan ajan ja esim vuonna 2022 kisan jälkimmäinen kierros oli pitkästä vuorikisasta alipalautuneella kropalla erittäin tuskaisa. Ehkä tänä vuonna voisi olla vähän mukavampaa..

Muuramesta kotiin, vajaat 40 km.

Saattaa olla, että jotain lyhyitä kyläkisoja, Parkrunia ym käyn tässä kesällä vähän kokeilemassa, mutta muuten mennään näillä. Tavoitteena on, että saisin näiden lyhyempien kisojen kautta toteutumaan superkompensaatiota Kolin ultrakisaa ajatellen. Vuonna 2021 tämä onnistui likipitäen täydellisesti, vaikka en tätä ollut mitenkään erityisesti edes suunnitellut. Mahtaisinkohan minä vielä päästä tuohon kuntoon? Sitä kysymystä olen jonkin verran mielessäni pyöritellyt, enkä uskalla millään muotoa antaa vielä takeita, että tänä vuonna siihen ehdin. Ehkä ensi vuonna.. Joka tapauksessa suurta uteliaisuutta tämän asian pohdinta minussa herättää, enkä asiasta myöskään mitään paineita ota.

 

Toukokuu oli harjoittelun osalta aivan mahtava kuukausi. Päätin heti kuun alussa, että nyt Heikki juoksee ”köpöä” ja otin sykkeet tehoseurantaan. Jos syke nousi lenkillä yli 140 lyönnin lukemiin, pistin kävelyksi. Pari sileän lenkkiä aiheuttivat edelleen rasittavasti käyttäytyneen sykkeen osalta **tutusta, mutta poluilla minä saavutin heti sellaisen rennon ja hyvän olon. Siellä oli myös helppoa ja luontevaa edetä hitaasti. Tiian äidin kanssa kuun alussa jutellessa pohdimme yhdessä, että kehoni rauhoittuminen voi kestää arviolta kuukauden, tai pahemmassa tapauksessa siihen menee useita kuukausia. Joka tapauksessa olin erittäin määrätietoinen ja halusin päästä taas säännöllisen harjoittelun makuun. Kuun edetessä keho alkoi antaa jatkuvasti parempia merkkejä. Kuuntelin itseäni aktiivisesti pidempiä lenkkejä tehdessä. Kerta toisensa jälkeen juoksu alkoi sujua paremmin, ja 21.5. juoksin jo lähes 25 km siivun aivan mahtavalla fiiliksellä hissukseen nauttien. Muutaman päivän päästä tästä meni jo ensimmäinen hieman yli 30 km. 1.6. meni sitten jo lähes 40 km ja sekin tuntui tosi hyvältä, olo ei ollut erityisen kuormittunut kotiin saapuessa. Nyt olen myös suunnitellut alkaa ottaa mukaan pienin annoksin myös tehoharjoittelua.

Multamäessä, kilometrejä ja vertikaalia tuli. 

Olen tosi kiitollinen siitä, että kehoni ja mieleni rauhoittuivat näinkin nopeasti, saatuani elämäni taas parempaan järjestykseen ja stressitasoja alas. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista havaita, miten ihmisen keho käyttäytyy tietyissä tilanteissa, ja miten kehon antamia merkkejä voi olla hankala tulkita. Toisaalta myös se, minkä takia emme välillä reagoi, vaikka tiedostamme kehon antavan ei toivottuja signaaleja. Ihminen on erehtyväinen olento, myös allekirjoittanut. Viidessä viikossa on onneksi tapahtunut paljon ja omaan harjoitteluuni on taas löytynyt sitä vanhaa ultraavan Heikin intoa. Nautin erittäin paljon uusien reittien suunnittelusta erinomaisella Suunnon urheilukellolla. Kesän aikana on varmasti vielä edessä monta kivaa seikkailua. Palo harjoitteluun ja kiilto silmiin ovat jälleen syttyneet. Kunnianhimoinen tavoitteeni kauden pääkisaani Vaarojen Maratonille on suorittaa perusmatka 18:ssa tunnissa. Tiedän, että haaste on kova, mutta en halua asettaa itselleni liian löysiä tavoitteita. Vuonna 2021 olisin uskoakseni tuohon tavoitteeseen päässyt, jos kisassa ei olisi sattunut isoa pummia ja yhtä minusta riippumatonta useita minuutteja aikaa vienyttä sekoilua. Pohjustan tavoitteeni siis tähän. Tiedostan myös sen, että esimerkiksi lokakuun alun sääolosuhteet vaikuttavat loppuaikaan runsaasti. Toinen iso kysymys on, riittävätkö nämä treenikuukaudet ja pari lyhyempää valmistavaa kisaa. Entä mitkä ovat raskaan hierontatyön vaikutukset kehooni, kestävätkö polvet ja nilkat vielä sitä renkutusta 130 km. Vajaat 3500 asiakasta reilussa 3,5 vuodessa saattavat jättää jälkensä kehooni. Syksyllä saan toivottavasti näihin vastauksia.

Taka-Keljon suunnilla 40 km.

Heinäkuun ensimmäisiin päiviin mennessä minulla on metsästä kasassa jo tosi monta kivaa reissua, paljon hölmöilyä ja hölmöjä ilmeitä. Hierojakoulusta tuttu kaverini, Niko Väärämäki on ollut pariin otteeseen matkassani kansallispuistoihin suuntautuneilla retkillä. Isojärven ja Etelä-Konneveden puistot olivat molemmat mainioita kohteita. Juhannusyönä puolestaan juostiin porukalla kesäyön unelmaa Lahtosen Tommin suunnittelemalla reitillä Muuratsalon suunnilla, sieltä tuli vajaa 50 km rauhallinen pitkä lenkki. Kesäkuun aikana on ollut ihan selvästi havaittavissa, että harjoittelu menee eteenpäin ja alan löytää vanhoja tuttuja fiiliksiä pitkillä lenkeillä. Harjoittelu on nautinnollista, mutta hieman matkaan alkaa jo tulla ajatus tavoitteellisuudesta ja Vaarojen Maraton, 130 km ja 18 tuntia on pyörinyt mielessäni yhä useammalla lenkillä.  Kisasuunnitelman tekeminen päässäni on jo työn alla. Heinäkuu, elokuu ja syyskuu ovat kaikki ohjelmoitu suhteellisen tarkasti. Mutta pitää sitä välillä rentoutuakin. Heinäkuun alkupuolella otan hieman irtiottoa harjoittelumääristä ja piipahdan yhden viikonvaihteen metallifestareilla Kotkassa. Kuun viimeisellä täydellä viikolla on tarkoitus mättää kesän ensimmäinen määräviikko. Pyhän maratonin palautumisen jälkeen teen vielä toisen vastaavan. Sitten onkin edessä enää Laajavuoren 22 km ”pyrähdys” ja sitten työ Kolia ajatellen on isoilta osin tehty. Syyskuu loppupuolen otan luonnollisesti treenin puolesta rauhallisesti. Suunnitelmissa on tehdä useita lyhyehköjä ja kevyitä lamppulenkkejä ja adaptoida itseäni kunnolla pimeässä juoksemiseen.

Vekkulit velikullat Isojärvellä. Paikkana 5/5 ja kilometrejä+verttiä tuli. 

Super nätti paikka. 

Vaihtelevaa ja kaunista maisemaa riitti. 

Vaikka nautinkin tavoitteellisesta harjoittelusta ja pitkistä harjoitusjaksoista paljon, olen tehnyt jo periaatetasolla päätöksen alkaa lopetella vuodesta toiseen jatkuvaa sykliä osallistua pitkiin ultrakisoihin. Elämääni on tullut niin paljon muuta sisältöä, että haluan keskittyä myös muihin asioihin. Rehellisesti sanottuna minua kiehtoo ajatus harrastella hieman kevyemmällä otteella monia muita lajeja. Olen jo pitkään harmitellut, että haluaisin hiihtää ja uida enemmän talvella, pyöräillä enemmän kesällä, opetella suunnistamaan kunnolla, kenties rogaamaan kisoissa. Myös seikkailukisat ovat alkaneet kiinnostaa minua. Juoksuhommat ovat kuitenkin vuosi toisensa jälkeen ottaneet näistä muista lajeista voiton. Ehkä minä sisälläni kaipaan jonkinlaista muutosta tähän. On yksinkertaisesti liian monta lajia, joita haluaisin harrastaa. Tietenkään tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että juoksuhommat ovat osaltani lopullisesti paketissa. Uskon kyllä, että tulen vielä itseni löytämään juoksukisatouhuista tulevaisuudessakin.

Kesäkuun alussa oli eka pikku pätkä lomaa. 

Vaasan saaristossa käytiin Tiian kanssa kesä-heinäkuun vaihteessa. Oli ihana paikka. 

Kehonhuoltopuuhia. Teen tätä erilaisia värmeitä avuksi käyttäen PALJON.

Täytän vuonna 2026 40 vuotta, ja olen suunnitellut tästä vuodesta itselleni ultrajuoksujen osalta ”Grande Finalea”, ja suunnitelmia tähänkin on jo laadittu. Olen juossut sileän maratonin viimeksi vuonna 2015 enkä ole matkan ennätykseeni lainkaan tyytyväinen. Virallinen tavoitteeni maratonille on ainoastaan se, että tulos alkaa numerolla 2. Kisaa olen kaavaillut talven kuukausille ja vahvin vaihtoehto tällä hetkellä on Murcian maraton Espanjassa helmikuussa 2026. Tästä tulisi samalla myös lomareissu Tiian kanssa. Vuoden muihin suunnitelmiin kuuluu mahdollisesti NUTS Syöte kesäkuussa, sekä Hetta-Pallas-Ylläs 100 mailia. Polkujuoksu-urani alkoi kisojen merkeissä vuonna 2017 juuri Pallaksen ja Hetan välillä ja tämän pätkän haluan päästä kisaamaan uudestaan. Kauden pääkisakseni olen suunnitellut Sloveniassa juostavaa Julian Alps ultrakisa ja matka siellä n. 125 km. Kisassa on tiedossa nousumetrejä houkuttelevat lähes 6000 😊Tämä suunnitelma ei ole vielä täysin kiveen hakattu, mutta tällä ajatuksella olen tulevaa vuotta suunnitellut.

Kesäyön unelmaa, n. 48 km. 

Tommin suunnittelema reitti oli mainio.

Yleisesti ottaen elämä on tällä hetkellä oikein hyvää. Viihdymme hyvin Tiian ja koirien kanssa uudessa kodissamme Heinälammella ja siitä on todella hyvät mahdollisuudet lähteä harjoittelemaan. Stressi on vähentynyt ja treeni tuntuu kulkevan jatkuvasti paremmin. Palaudun pitkistä harjoituksista jatkuvasti nopeammin ja koen taas pitkästä aikaa aitoa harjoittelun iloa. Neljäpäiväinen työviikko hieronnan osalta tuntuu ainakin toistaiseksi sopivan minulle tosi hyvin. Lisänä on jonkin verran juoksuvalmennushommia ja niiden osuus tulee jatkossa varmasti lisääntymään. Olen ajatellut viime aikoina valmentamisen osalta, että tarjoan nyt ainakin alkuun asiakkaille myös hieman yksinkertaistettua valmennuspakettia, jossa ei tarvitse sitoutua mihinkään varsinaiseen aikajaksoon ja kuukausimaksuihin. Näistä tiedotan lähiaikoina lisää.

Kotipihassa riittää mukavaa puuhasteltavaa!

Oikein hyvää heinäkuuta kaikille lukijoille ja toivotaan, että kesäisiä kelejä vielä saapuu. Itse en tosin kuumasta välitä pätkääkään, mutta kestän kyllä jokusen hellepäivän. Kunhan ei 9. elokuuta ja 13. syyskuuta ole lämmintä, niin se olisi hyvä. Hui hai nyt ja juoksulenkille neuvoksi: Ei muuta kun ”Etteenpäin sano Mannerheim”.

Entistä vekkulimmat velikullat E-Konnevedellä. Noin maratooni minulle, Nikolle lähes.