Tekstit

Yrittäjän ammatillisia kuulumisia ja uusia tuulahduksia

Kuva
  Havahduin juuri, että kolme vuotta yrittäjänä toimiessa tuli jo jokunen tovi sitten täyteen. Olen nauttinut nykyisestä työnkuvastani valtavasti. Itsenäisenä yrittäjänä toimimisessa parasta on, että saan johtaa itse itseäni ja muodostaa omasta brändistäni minun näköiseni. Mielestäni minulla käy myös itseni näköisiä asiakkaita. Teille olen siitä valtavan kiitollinen. Olen uskonut omaan juttuuni ja tapaani kohdata ja käsitellä asiakkaani, ja ilmeisesti myös puskaradio on toiminut tehokkaasti. Minusta ei ole myöskään tullut työlle ja rahalle ahne. Arvostan elämässä paljon muitakin asioita, kuin työtä ja rahaa ja esimerkiksi vapaat viikonloput ja itse suunniteltu vuosikalenteri omien menojeni mukaan ovat sellaisia asioita, mitä ei rahassa voi mitata. Tämä on mielestäni hierojayrittäjänä toimimisen parhaita puolia.   Hierontatyö antaa minulle valtavasti, ja sisälläni palaa aito auttamisen halun liekki. Minulle on äärimmäisen tärkeää tehdä työni niin hyvin, kuin se vain kussaki...

Juoksevan hierojan vuosi 2022, part 1.

Kuva
LOPPUVUODEN JA TALVEN KUUKAUSIEN KUULUMISET    Lupasin viime vuonna, että tihennän kirjoitustahtiani tänä vuonna. Nyt on aika alkaa lunastaa niitä lupauksia. Tulen tässä tekstissä käymään läpi hieman loppuvuotta 2021 juoksukuulumisteni osalta, sekä talvisia kuulumisiani alkuvuodesta 2022. Minun elämääni on mahtunut tänä talvena tosi paljon muutakin, kuin juoksemista. Ja ollakseni rehellinen, en ole pariin vuoteen juossut niin vähän, kuin nyt kuluneena talvena. Mutta näin on ollut hyvä ja erityisesti hierojayrittäjänä toimiminen on rytmittänyt arkeani kovasti uusille raiteille. Tiedossa siis pohdintaa myös muuhun, kuin juoksuun liittyen. Ajatuksia siitä, että elämässä on muutakin kuin juokseminen. Olen myös elävöittänyt tätä tarinaa runsaalla määrällä valokuvia omista puuhasteluistani. Palataan aluksi viime vuoden tunnelmiin. Kivoja lukuhetkiä juuri sinulle.  Hou hou joulumarkkinointia Aloitetaan tämä tarina marras-joulukuulta. Minulle ei tosiaan syksyn kisakauden päät...