Kisatunnelmat NUTS Karhunkierros 2018

Tässä se nyt tulee. Elämäni ensimmäinen blogi. Olkaa hyvät. Aiheena siis NUTS Karhunkierroksen kisaviikonloppu 24.5.-27.5.2018. Tai tarkalleen ottaen meidän retkikuntamme starttasi matkaan jo keskiviikkona 23.5. Tässä vaiheessa ei minulla ollut vielä aavistustakaan siitä, millaiseen suoritukseen tulisin lauantain 55 kilometrin kisassa venymään. Ensimmäisestä retkestäni Kuusamoon tuli ikimuistoinen. Tästä lisää alla..

Valmistautumiseni tulevaan Karhunkierroksen kisaan pitkin talvea ja kevättä on sujunut melko määrätietoisesti. Mitään orjallista viikkokilometrimäärää juoksun osalta en ole itselläni pitänyt eikä sellaiset oikein edes taida olla minua varten. Fiiliksen pohjalta treenaaminen on toiminut minun kohdalla parhaiten. Viikko-ohjelmani on saattanut sisältää juoksemisen ohella tennistä, uintia, voimaharjoittelua, hiihtoa jne.. Eli hyvin monipuolista härväämistä. Pääasia että härvää, siitä se sydänlihas tykkää. Omien muistikuvieni mukaan maaliskuun tienoilla aloimme  aktivoitua yhdessä poluilla treenaamiseen. Jotenkin sitä havahtui, että helkkari Karhunkierros on reilun kahden kuukauden päästä. Pitäisiköhän sitä alkaa aktivoitua. Noh hyvä että muut olivat samoilla linjoilla kuin mie. Kevään saapuessa ja lumien sulaessa muun muassa Matti, Paavo, Sami, Vesa, Tero, Mikko ja Markku ovat tulleet minulle entistä tutummiksi treenikavereina. Ja loistavia treenikavereita he kaikki ovatkin :) Unohtamatta tietenkään Jyväskylä Trail Runnersien mahtavia naisia!

Mitä lähempänä Karhunkierros oli, sitä aktiivisemmin omat ajatukset alkoivat pyöriä sen ympärillä. Tämä näkyi myös yhteisillä lenkeillämme keskusteluna "KK sitä ja KK tätä". Kokonaisuutena treenikevääni oli mielestäni ehjä ja onnistunut ja pieniä viitteitä kehtittymisestä polkujen spesialistiksi oli havaittavissa. Suuntaa tälle antoi myös vapun jälkeen juostu noin 11 km pituinen Päijänne Polkujuoksu, jossa onnistuin mielestäni erinomaisesti. Pitää kuitenkin muistaa, että minulla on poluilta alla vain yksi pitempi kisa. Tämä on viime kesältä ja juoksin tuolloin Pallas-Hetta välillä 56 km. Toki kyseinen kisa oli osaltani erittäin onnistunut ja ilman nestehukkaa ja kramppeja olisi tulos ollut vieläkin parempi. Pienen pientä huolta pääkopalleni aiheutti pari viikkoa ennen KK:n reissua alkanut jonkinasteinen kireys oikeassa takareidessäni. Myös luottohierojani koitti varovaisesti tätä jumia avata edellisenä perjantaina ennen kisaviikkoa. Matkaan kohti Kuusamoa lähdin reiden kireydestä huolimatta luottavaisin mielin. Tiesin olevani hyvässä kunnossa ja se oli minulle tärkeintä.

Keskiviikkona 23.5. starttasi minun kesälomani ensimmäinen viikko jonka olin saanut tarkoituksella ympättyä juuri KK:n reissua varten. Kamppeeni pakkasin huolellisesti leppoisan hymyilevissä lomafiiliksissä. Latautuminen kisaan oli kuitenkin selvästi jo käynnissä omassa kehossani. Sami Kollanus noukki minut pihastani kyytiin noin klo 16 ja matka minun osaltani oli alkanut. Seuraavaksi nappasimme kyytiin Lahtosen Tommin ja Hirvaskankaalta autoon hyppäsi vielä mainio seuramies Vesa Viittala. Matka kohti pohjoista taittui leppoisissa tunnelmissa kaikenmoista höpötellen. Jalat vähän tuppaavat noitten automatkojen aikana jäykistymään mutta se kuuluu asiaan ja that´s it. Suuntasimme illalla kohti Vesan perheen mökkiä, joka sijaitsi Oulun vieressä Muhoksella. Kaupassa kävimme myös piipahtamassa matkalla ostelemassa hieman aamupalatarvikkeita. Vesan isä oli valmistanut meille joen välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa kodassa aivan erinomaista hirvenlihakeittoa. Iso kiitos senior Viittalalle sopasta ja meidän majoittamisesta. Nukkumaan kävin hieman klo 23:n jälkeen ja uni tulikin sangen nopeasti, vaikka muut jäivät vielä valveille.

Nukuimme melko pitkään torstaina ja aamupalaa natusteltiin  noin kymmenen tienoilla. Matkaan kohti Kuusamoa lähdimme puolen päivän jälkeen. Tuli-Tauko toimi pysähdyspaikkanamme ja täällä nautimme erinomaisen kotiruokalounaan kera lettuloiskahvien, nam! Kuusamon prismassa käytiin ruokajuttuja säätämässä ja mökille saavuimme noin klo 17. Kisakeskus sijaitsi vain kivenheiton päässä meidän mökiltä ja uumoilin jo tässä vaiheessa, että tätä väliä tullaan varmaan ramppaamaan monta kertaa näitten päivien aikana. Ja niinhän minä lopulta ramppasinkin. Illan ohjelmaan kuului erinäistä säätämistä mökillä ja usea piipahdus lähellä sijainneissa marketeissa. Kisakeskuksen tunnelmia kävimme myös haistelemassa ja tarttuihan Ruka Storesta minulle matkaan Salomonin hieno punainen Bonatti takkikin. Ja erittäin sopivalla hinnalla vielä! Kisakeskuksessa oli ymmärrettävästi vielä torstaina melko hiljaista ja osaa myynti/ esittelypisteistä vasta kasailtiin meidän siellä pörrätessä. Noin klo 22:30 majaisaan paikkaamme saapui kaksi ilopilleriä lisää: Markku Marjakaarto ja Rami Luoma-Aho. Hymyssä suin lompsin autolle heitä ottamaan vastaan ja tavaroitten kannossa auttamaan :) Tovin siinä iltasella ukkeleita haastattelin mutta päätin itse vetäytyä punkkaan noin 23:30.

Yö oli melko levollinen ja olo aamulla iloinen ja pirteä. Tämän päivän saisi vielä naureskella äijien kanssa ja vain fiilistellä. Niin ja tietenkin syödä ja juoda.. PALJON!!Aamupala vedettiin huiviin siinä 8-9 aikaan ja muutakin säätöä, huonoa huumoria ja kaupassa käyntiä kuului aamupäiväämme. Tommin startti 160 km matkalle oli klo 12 ja lähdimme häntä porukalla saattamaan matkaan. Samalla haastattelimme muita tuttuja, jotka olivat samaan "hullujen kisaan" ilmoittautuneet. Tutustuin myös Tampereen polkujuoksuporukoihin kuuluvaan Susannaan ja erittäin hauska mimmi oli hänkin. Osa jengistämme hänet aiemmin jo tunsikin. Juoksijat päästettiin irti klo 12 raikuvin kannustuksin ja itsekin kilkatin ja kalkatin ostamaani NUTS kelloa ja suutani minkä kerkesin. Tämän jälkeen vedettiin vähän välipalaa koneeseen.Taisi Vesa ehtiä pizzankin hakea meille jaettavaksi. Pelkosen Teron isolla perheautolla pöräytettiin Konttaisen huoltopisteelle ja siitä kavuttiin ylös ihailemaan hetkeksi maisemia. Mutta ei sinne ylös vain maisemia menty katsomaan vaan kannustamaan tietysti. Eikä tarvinnut meidän pitkään odottaa kun kisan kärjessä Itkosen Antti jo porhalsi ohi. Upea juoksu ja reittiennätys Antille, iso tunnustus minulta! Saalamon Jani oli aloittanut kisan todella terävästi ja jopa ihmettelimme hieman hänen ärhäkkää alkuaan. Hän porhalsi ohitsemme tässä vaiheessa sijalla 4. NUTS kello kolisi ja Teron kamera lauloi minkä ehti. Olen tämän sanonut monta kertaa mutta minä tykkään aivan valtavasti toisten kannustamisesta. Se on lähes yhtä kivaa kuin itse kisaaminen. Koko lauma ehti mennä meidän ohi ja kaikkia tietysti kannustettiin. Monta Heikkiäkin meni ohi ja silloin Hermanni vasta kannustikin :)



Meidän mökkimme viimeinen asukki Asko Ijäs saapui paikalle perjantaina klo 14:30. Ja hurjan hauska ja lunki mies se on meidän Askokin. Samoihin aikoihin meidän oma master cheefferi Sami valmisti meille maittavaa kanaa ja riisiä ruuaksi. Kiitos Sami pöperöistä. Popsimisen jälkeen lähdimme hakemaan omia kilpailunumeroitamme kisakeskukselta. Fiilis oli tässä vaiheessa loistava ja hieman jännittynytkin. Oma startti vain läheni ja läheni. Ilta kului varusteitten kanssa säätäen ja kisan sotasuunnitelmista porukalla keskustellen. Vietimme myös melkoisia syömisövereitä koko mökillä olon ajan. Herkkua meni koneeseen jatkuvalla tahdilla: pullaa, karkkia, suklaata, jäätelöä, limsaa, sipsiä. Torstaina oli vielä pannariakin, melkein unohtui mainita. Mitä vaan käteen sattui, niin äijien suut mussutti. Naureskelin jo, että tuossa ylensyönnin huumassa käsi olisi saattanut hyvinkin käydä pöydällä olleeseen avoimeen konetiskitablettien pussiin. Ja kippurassa naurettiin :D Juttujen taso oli perinteistä kokoontuvan äijäporukan alapäähuumoria. Mutta pitäähän huumoria mahtua maailmaan, sehän se on yksi elämän suola. Seuraavia kisoja varten meille kertyi myös ostoslistalle hassunhauskoja tuotteita: oma ISO kahvinkeitin, videotykki, HDMI piuha, riisinkeitin...

Lähdimme vielä illalla viemään 80 km kisaan lauantaina 7:00 starttaavan Markun drop bagia järjestäjien huomaan. Tapasimme samassa yhteydessä myös Anna Kypön, Jaana Pietilän sekä Tiina Alhosen, kenet Vesa oli onnistunut houkutella kisaan mukaan. Ja hyvä kun houkutteli, upea juoksu ja heti palkinnoille. Tiina oli minulle uusi tuttavuus ja aivan loistava ja valoisa tyyppi! Eksyin piipahtamaan Inovin myyntipisteelle ja siinä ei pitkään arvottu kun olin ostanut itselleni uudet kengät. x-claw 275 tossut irtosivat varsin hauskalta myyjältä minulle 69:llä eurolla. Olinpa tyytyväinen! Mökillä kerroin Vesalle ostoksestani ja ohje tuli melko nopeasti: "Heikki juoksee noilla huomenna". Tuumasin vaan että selvä. Olen aina luottanut kokeneempien neuvoihin eikä asia ihmeempää spekulointia tarvinnut. Illalla lähdin vielä pienelle "aineenvaihduntalenkille" uudet tossut jalassa. Kaipasin myös tässä vaiheessa hieman omaa keskittymisaikaa. Nukkumaan kävin muistaakseni noin 23:30 ja uni tuli nopeasti.

Markku heräili aamupalalle lauantaina jo klo 4:00. Itsekin siinä samassa huoneessa heräilin ja vähän kuuntelin Vesan ja Markun höpöttelyjä keittiössä. Sain onneksi kuitenkin vielä unen päästä kiinni. Kuuden jälkeen soi oma kelloni ja Markku oli luonnollisesti jo poistunut mökistä kohti omaa starttiaan. Oloni tuntui virkeältä ja vahvalta. Kehossani ja mielessäni tuntui että tästä tulee hyvä päivä. Keittelin porukalle aamupuuroa ja leppoisissa tunnelmissa kaikki oltiin. Söin tukevan aamupalan. Puuron lisäksi söin kaksi sämpylän puolikasta höysteineen, skyr rahkan, kahvia ja mehua. Minun rutiineihini ennen kisaa on kuulunut aina tukeva ruokailu, mutta kuitenkin riittävän monta tuntia ennen kisaa. Aamupala myös maistui erittäin hyvin. Tämän jälkeen kertasin vielä varusteeni, täytin kahden litran juomarakkoni täyteen vedellä sekä eteen tulevat lötkypullot urheilujuomalla. Vesan minulle järkkäämät urheilushortsit nykäisin jalkaan väärin päin ja tästäkös sainkin naurua osakseni. Olin jo aloittanut niin voimakkaan keskittymisen omaan suoritukseeni, että tässä vaiheessa ei huumori uponnutkaan. Halusin päästä pihalle parin kilometrin jaloittelulle omien ajatusteni kanssa ja herättelemään kroppaani. Kertasin samalla varusteitani: missä taskussa on karkit, missä suolat, patukat, pähkinät, geelit... Olin tehnyt huolellisen suunnitelman siitä, että viime kesän riittämätön nesteen määrä Pallaksen kisassa ei toistuisi tänään. Olin myös varannut itselleni reilusti irtokarkkeja koska tiesin niiden uppoavan itselleni paremmin kuin geelit. Kertasin ja keskityin, keskityin ja kertasin. Tunsin oloni vahvaksi. Niin se Vesakin taputti olalle ja sanoi että "kyllä siitä Heikki hyvä tulee"

Päästyäni mökille olimme kaikki lähes valmiita lähtöön ja niin lähdimme kaikki viisi ukkoa tallustamaan kohti kisakeskuksella jo odottavia busseja. Bussiin pääsimme vähän 8:30 jälkeen ja matka Oulankaan taittui nopeasti. Jonkin verran höpöttelin vieressäni istuneen naisen kanssa mutta oli ilmeeni varmasti välillä haudanvakavan keskittynytkin. Minut tuntevat tietävät, että keskittynyt ilmeeni on melko vakava vaikka tyyppinä olen kauempana vakavasta kuin Pluto Maasta :D Kun saavuimme Oulangan starttipaikalle, niin paikalle alkoi saapua 80 km kisan kärkimiehiä ja kyllä saikin nämä herrat melkoisen kannustuksen. Ja millä vauhdilla se kärki eteni, huhhuh! Vessaan piti tietty lähteä vielä jonottamaan ja ehdinkin käydä hyvissä ajoin tyhjennyksellä ennen starttiviivalle ryhmittymistä. Harmikseni missasin tänä aikana JTR:n ryhmäpotretin. Ennen starttia törmäsin vielä Pallaksella viime heinäkuussa pitkät tovit matkaa kanssani yhdessä taittaneeseen Sajaniemen Sonnien Jenni Laineeseen. Hänkin muisti minut viime vuodelta ja tiedustelin hänen aikatavoitteistaan. Minulle jäi sellainen fiilis että jos Jenni juoksee edelläni, niin siinä on hyvä selkä ketä seurata. Mutta en minä nähnyt lopulta häntä enää koko päivänä.

Ryhmittäydyin lähtöviivalle lähes eturiviin mikä oli mielestäni aiheellistakin: tavoitteenani oli kuitenkin lähteä hakemaan ehjällä juoksulla loppuaikaa 6:30 tienoille ja toivottavasti sijoitusta 20:n paikkeille. Lähtöviivalla sain toivomiani iloisia uutisia kun Mikko Vähäniitty pamahti ihan viereeni. Siinä hymyiltiin kilpaa ja läpsittiin ja tsempattiin. Vähän puhuttiin myös että lähdetään yhdessä taittamaan matkaa. Aaltojen tekemisen jälkeen meidät päästettiin lopulta irti tasan klo 10:00 ja tunnelma oli käsittämättömän hyvä. Alun kilometrit olivat todella nopeaa baanaa ja päästelin pienessä porukassa melko reipasta vauhtia. Minulle olivat kokeneemmat neuvoneet että alkuun voi kyllä tulla reippaastikin mutta kuitenkaan liikaa ei kannata antaa mopedin keulia. Eikä mielestäni keulinutkaan. Monta kapeaa pientä siltaa ylitettiin mutta onneksi olin melko kärkiryhmässä eikä minkäänlaisia sumppuja päässyt muodostumaan. Muutaman kilometrin juostuani takaa kuului "moro Heikki". Tiesin että se oli Mikko mutta varmistin asian vielä. Olin hemmetin mielissäni kun päästiin yhdessä taivaltamaan. Energiaa aloin ottamaan koneeseen ensimmäisen kerran noin 25 minuutin kohdalla. Nestettä toki lirkin letkusta suuhun tuon tuostakin. Nestehukkaa ei minulle tänään tulisi. Vesaa lainatakseni: "toiset oppii kerrasta".

Ensimmäisistä 15:stä kilometristä ei minulle jäänyt mitään järisyttävää mieleen. Maisemat olivat tietysti upeita ja reitti kulki kivasti lähellä Oulankajokea. Pieniä porukoita oli myös muodostunut mutta tärkeintä minulle oli, että matkaa taittoi kanssani Mikko, jonka tiedän hyvin samantasoiseksi menijäksi kanssani. Kaikki syötävä ja juotava upposi minulle hyvin. Minulla ei onneksi ole (vielä) koskaan aiemmin ollut ongelmia nesteen tai energian imeytymisen kanssa. Omar karkit antoivat mukavasti potkua, kiitti Vesa tästä! Geelejä napsin myös koneeseen mutta pitkissä suorituksissa minulle on käynyt usein niin, että ne alkavat jossain vaiheessa etoa. Kuten esimerkiksi juuri tässä kisassa. Onneksi irtokarkkeja riitti ja patukoitakin oli. Pieniä väsymyksen merkkejä juoksussani alkoi ilmetä parinkymmenen kilometrin jälkeen. Olin aavistuksen huolissani oikeasta takareidestäni joka tuntui selkeästi väsyneemmältä kuin vasen. Mikko veti tässä vaiheessa melko reipasta kyytiä ja useasti mielessäni jo kävi, että juokseekohan hän liian lujaa ja että kannattaako tuossa edes roikkua. Yhtä matkaa kuitenkin mentiin -Konttaista lukuun ottamatta- reitin teknisimmät, ja Mikon mukaan myös hänelle vaikeat kilometrit. Auvisen Anssikin nähtiin muistaakseni ennen Juuman huoltoa reitillä ja vaikeaa oli silloin hänen mukaansa meno. Noh ei se kauhea huonosti lopulta mennyt hänelläkään. Hyvä Anssi, hieno juoksu!

Juuman Basecamp-huoltoon noin 33 km:n kohdalle saavuimme yhdessä ja ihan hyvissä voimissa vaikeista kilometreistä huolimatta. Otimme huollon hyvin rauhallisesti. Nestettä upposi huollossa varmasti litran verran. Täytin myös juomarakkoni ja ottaessani sen selästä, yllätyin miten paljon siellä oli vielä vettä. Olinko sittenkään juonut tarpeeksi? Taas keskustelin itseni kanssa että nyt juot enemmän loppumatkasta hemmetti! Sipsi, suklaa ja jaffakeksit maistuivat myös minulle hyvin. Kaikki pullot vain täyteen, Mikko auttoi rakon takaisin ja siinä se. Hetken ehdin kaiken huoltosäädön keskellä myös istahtaa penkillä. Tommilta saatu neuvo pikku istahduksesta oli mielessäni. Mikon huolto kesti sen verta pitkästi että lähdin huollosta yksin mutta pian hän jo lähti perään. Jonkin matkaa juostiin hiekkatietä ja lähdin melko vahvasti liikkeelle. Tovin päästä Mikko oli peesissäni ja nauratti kun hän kertoi että "Äijän sileän juoksutausta kyllä näkyy. Hankala pysyä perässä" Ensimmäiset 3-4 km huollon jälkeen olivat vahvoja minulle, Mikolla taas alkoi olla hieman tiukempaa pysyä kannoillani. Tämän jälkeen minulle tuli taas lyhyt vaikeamman tuntuinen vaihe, hieman oksettavaksin fiilis pienen hetken. Leuat mussutti jotain kuitenkin jatkuvasti ja nestettä meni. Hoin vain itselleni että maltilla vain, kilometri kerrallaan. Dieselkone vaan käyntiin ja vakionopeudensäädin sopivalle vauhdille. Juoksuni alkoi jälleen kulkea, todella hyvin! Mikko oli tässä vaiheessa jo jäänyt selkeästi taakse ja aloin ohitella porukkaa. Nappasin pian kiinni myös kramppien kanssa taistelleen viimevuotisen kilpakumppanini Pallas-Hetta kisasta. Kyseinen palomies oli tullut juuri minun perässäni viime vuoden heinäkuussa maaliin Hettaan. Tietysti hänen kramppinsa minua harmittivat mutta en minä niitä pitkään jäänyt murehtimaan vaan keskityin omaan tekemiseeni.

Lähempänä Konttaisen huoltoa reitti alkoi jälkeen hankaloitua mäkien muodossa. Mutta minun menoni oli vahvaa ja päättäväistä. Alussa kovaa karkuun lähteneitä juoksijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan yksi kerrallaan. Monen selän kanssa toimin niin, että juoksin hetken mukana ja useimmiten irtosin näistä tyypeistä alamäissä kuin itsestään koska jalkani tikkasivat vielä olosuhteisiin ja kuumaan päivään nähden hyvin. Onneksi reitin varrella oli monta kertaa mahdollisuus uittaa lippalakkia viileässä vedessä. Konttaisen huoltoon tullessa minulla ei ollut mitään hätää. Minulla oli vielä energiaa varusteissani vaikka kuinka. Söin kourallisen sipsejä, yhden jaffakeksin ja join arviolta 8 dl nestettä. Tähän huoltoon en jäänyt kuppaamaan vaan mieli veti jo ottamaan vastaan reitin viimeiset, raastavat haasteet.

Arvioin huollosta lähtiessäni sijoitukseni olevan kahdenkymmenen paikkeilla. Vesa, Tommi ja Tero olivat kaikki sanoneet minulle monta kertaa että kuka tämän lopun jaksaa kovimmin, on todella vahvoilla. En lähtenyt pitämään mitään yltiöpäistä vauhtia vaan takaraivoni sanoi edelleen että rauhassa vaan, oma juoksu, sulla ei ole mitään hätää, sä oot vahva, tää on sun päivä kun et nyt hölmöile. Pysy mies pystyssä! Ja selkiä vaan tuli edelleen vastaan. Hetki mentiin taas jonkun mukana mutta sitten taas alamäkeen ja hetken päästä takana ei näykään enää ketään. Tuntui siltä että mikään ei voisi minua enää pysäyttää. Päästelin menemään täydellisen flow:n vallassa. Pieniä mustia pilviäkin oli välillä havaittavissa. Varsinkin rappusia ylöspäin noustessa pohkeet alkoivat antaa signaaleja mahdollisista krampeista. Aloin kävellä raput ylös hieman vinottain ja se auttoi jonkin verran. Suolaa, pähkinöitä ja reilusti vettä vaan päälle ja jotenkin niillä jaloilla tultiin edelleen hirmuista vauhtia. Pari kilometriä ennen maalia ohitin yhden kaverin ylämäessä hirveällä loikalla. Kaveri katsoi juuri hänet ohittaessani hieman epäuskoisena taakseen, että kukas hitto sieltä tulee. Kovat kannustukset sain häneltä, kiitos paljon. Maalissa sama kaveri tuli vielä erikseen katsomaan ja onnittelemaan, että kukas tämä Heikki oikein on. Olipa vekkuli tunne.

Valtavaara alkoi olla voitettu taistelu ja edelleen jalat toimivat. Maaliin oli enää reilu kilometri matkaa ja vielä joutui kiipeämään aivan hirvittävän ylämäen päälle. Aivan jäätävä ylämäki. Mietin tässä vaiheessa että eikö tämä kärsimys ikinä lopu. Onnistuin vielä mäen päälle päästyäni ohittamaan naisten sarjassa samalla matkalla kanssani juosseen Riina Kuuselon kevyesti. Tässä vaiheessa katsoin kelloani ja yht'äkkiä mieleeni tuli Vesan kommentti: "Saat ne juoksushortsit ilmaiseksi jos juokset alle 6:15". Hehee ja minähän juoksen. Mutta sitten poks. 500 metriä ennen maalia molemmat pohkeet kramppaavat tismalleen yhtä aikaa. Hetken aikaa nilkutan tuskaisena eteenpäin. Tiedän kuitenkin, että maaliin on enää vain hippunen matkaa jäljellä. Väännän itseni viivan yli vaikka neliveto päällä. Pääsenhän minä lopulta kuitenkin jotenkuten juoksemalla maaliin ja tuuletan rajusti. Riinan jouduin kuitenkin vielä laskemaan uudelleen edelleni ja myös valokuvaaja on näyttänyt keskittyneen hänen kuvaamiseensa. Kelloni näyttää aikaa 6:13 ja joitain sekunteja. Tunteet purkautuvat suhteellisen nopeasti rajun tuuletuksen myötä. Pystyn itsekin aistimaan kropassani mylläävän adrenaliinin. En lyyhisty tai edes istu heti. Olisin voinut vaikka juosta vielä vähän! Nopeasti päähäni tulee ajatus, että tänään oli minun päiväni. Tänään onnistui kaikki, se oli elämäni juoksu.



Maalissa minua onnittelevat Piia Siitonen, Jani Saalamo ja Ismo Eskelinen. Pienen jutustelun jälkeen painun huoltotelttaan syömään järjestäjien tarjoamaa keittoa sekä juomaan reilusti vettä. Jutustelen yhden kilpakumppanini kanssa, hän on joutunut keskeyttämään. Nykäsen Nooa oli myös juoksemassa upeaa kisaa 160 km:llä ja petyn itsekin raskaasti kun törmään häneen ja kuulen keskeytyksestään :/ Tovin päästä juttusilleni tulee pari kilometriä ennen maalia ohittamani Ivan Bogdanov. Hän kertoo olleensa lopputuloksissa sijalla 13. Minun hän kertoo tässä vaiheessa sijoittuneen kahdeksanneksi. Tätä luulen tietenkin hyväksi iltasaduksi ja samalla tajuan, että en ollut tosiaan edes tarkastanut sijoituksia. Siispä puhelin esiin ja tarkastamaan. Kyllä vain, sijoitukseni on 8:s! Aivan käsittämätöntä, fiilis on epäuskoinen. Siis 8/342. Stravan mukaan olen tullut välin Konttaisennoro-Rukan tori ajassa 54:23. Miten ihmeessä minä sen tein?! Sitten bongaan maalialueelta Mikon, joka on juuri saapunut maaliin. Äkkiä valokuviin Mikon kanssa. Jani nappaa meistä muutaman kuvan ja miehet ovat yhtä hymyä. Hetken huuman jälkeen lähden kuitenkin lompsimaan kohti mökkiämme peseytyäkseni ja vaihtamaan vaatteet. Pääseehän sinne alueelle pian takaisin, ajattelen. Tommi oli mökille mennessäni onneksi paikalla ja tuli avaamaan minulle oven. Hän oli selviytynyt hienosti maaliin 160 km armottomasta kisasta, ainoana Jyväskylän porukasta. Peseydyin, söin vähän ja vaihdettiin tottakai kuulumiset reiteiltämme Tommin kanssa. Sitten lähdettiinkin jo takaisin alueelle katsomaan toisten maaliintuloja.



Ensimmäisenä vastaan tulee Sami, joka on joutunut keskeyttämään. Hänelle oli ollut ongelmia toisen jalkansa kanssa ennen kisaa eikä hän silminnähden vaikuta kamalan pettyneeltä. Hetken pällisteltyämme menemme hänen kanssaan huoltotelttaan syömään soppaa ja jutustelemaan. Turisemme melko pitkän tovin erään Helsingistä tulleen naisen kanssa, oikein mukava tapaus hänkin. Kaikki nämä tyypit tuntuu olevan loistavaa porukkaa!  Tässä vaiheessa päätämme Samin kanssa lähteä takaisin mökille. Tommi jää alueelle pörräämään. Itse alan tuijottaa rakastamani Aston Villan tärkeää futismatsia ja huonostihan siinä lopulta käy. Edes se ei kuitenkaan saa pilattua loistavaa mielialaani. Pari oluttakin olen jo ehtinyt tyytyväisenä siemaista kitusiini. Seuraavana kotipesään saapuu Rami, joka on päässyt maaliin. Hän vaikuttaa suhteellisen tyytyväiseltä suoritukseensa vaikka aika ei ihan hänen odotuksiaan vastannut. Sitten on Vesan vuoro saapua. Hänen kisansa on mennyt pieleen valtaisien kramppien takia jotka eivät jättäneet häntä millään rauhaan. Kisa jäi kesken. Tämä tietysti harmittaa meitä kaikkia. Asko puolestaan on selvinnyt maaliin. Hän oli reitillä nautiskelumeiningillä liikkeellä ja vaikuttaa tyytyväiseltä. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kotiutuu 80 km soturimme, herra Taistelu-Markku. Ja maaliin päästiin taistellen. Hieno ensimmäinen 80 km suoritus Markulta, onnea.

Illalla suuntaan vielä Samin (Asko ja Ramikin taisi olla mukana) kanssa katsomaan palkintojenjakoa kisakeskukselle ja tietysti tuulettamaan palkituille. Kaikki tekivät mahtavaa duunia. Omat tuntemukseni ovat myös loistavat ja kestohymy pysyy naamalla :) Sitten taas mökille jonne tulevat piipahtamaan myös Tero ja Jani. Tämä on kuitenkin vain pikapyrähdys ja hetken päästä löydän itseni Scandic hotellin aulabaarista katsomassa jalkapallon Mestarien Liigan finaalia. Tuoppi kourassa ja vieressä istuu Mikko Vähäniitty, kuinka ollakaan. Hukarin Sirpan ja miehensä Jussin kanssa tulee myös muutama sana vaihdettua. Sirpa sijoittui naisten 80 km:llä hienosti viidenneksi. Onnittelut!



Rankka päivä vaatii kuitenkin veronsa ja puolen yön jälkeen oli aika vetäytyä levolle. Saapuessani mökille on siellä jo väki nukkumassa. Itsekin hoidan iltatoimet nopsaan ja peiton alle. Jalat säpsyvät voimakkaasti muutamaan otteeseen ennen nukkumista ja havahdun itsekin erittäin voimakkaasti. Jalat ikään kuin luulevat vieläkin juoksevansa. Kuulostaako tutulta? Uni tulee lopulta nopsaan mutta aamuyöllä en nuku erityisen levollisesti. Olo on kuitenkin aamulla yllättävän reipas eikä kroppakaan ole ollenkaan niin tohjona kuin pelkäsin. Minähän pystyn kävelemään suhteellisen normaalisti! Pelkäsin todella paljon pahempaa. Aamupala maistuu hyvälle ja luonnollisesti kertaamme vielä edellisen päivän sisältöä. Sitten alkaakin jo mökin siivous ja kamojen pakkaus. Minä siivoilen tomerana poikana tunnollisesti: pesen vessanpöntöt, pyyhin pöydät jne. Onhan mökki mukava jättää siistiin kuntoon seuraavia tulijoita varten. Ja voi hyvinkin olla, että tulemme ensi vuonna samaiseen mökkiin uudestaan. Myös Tiina saapuu mökillemme ja hän lähtee Ramin kyydissä kohti kotia. Ramin auto starttaa kohti kotia joskus 11 paikkeilla. Samin pirssiin hyppäävät Sami, Tommi ja Heikki ja matkaan pääsemme noin 11:30. Minä tarjoudun ajamaan ensimmäisen taipaleen ja köröttelen Ouluun asti. Matkan varrella pysähdytään taas Tuli-Tauko paikkaan syömään. Ruoka maistuu vähintään yhtä hyvälle kuin menomatkalla :P Sami ja Tommi hoitavat loput ajomatkasta ja kotiin Jyväskylään pääsen kimpsuineni lopulta noin klo 19:30. Klassisen kuluneesti ilmaistuna: väsyneenä, mutta onnellisena.

Tätä kirjoittaessani on jo tiistai ja palautuminen on hyvässä vauhdissa. Eilen kävin ystäväni Jaakon kanssa hienolla luontopolulla kävelemässä ja tänään uskaltauduin jo pelaamaan kevyesti tennistä hänen kanssaan. Sehän meni yllättävän hyvin. On uitu, saunottu, paljuiltu, grillattu. Lomasta olen ainakin nauttinut täysin! Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten nopeasti kroppa on alkanut palautua lauantain hirveästä rääkistä. Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa polkujuoksua. Laji on kertakaikkiaan mahtava. Se on antanut minulle niin paljon, ja tulee varmasti vielä antamaan. Olen saanut tutustua lajin parissa moniin minulle uusiin, mahtaviin tyyppeihin. Ei ole varmasti väärin sanoa, että tämän lajin löytäminen on parantanut omaa elämänlaatuani tuntuvasti. Mitä kaikkea hienoa minulla onkaan vielä edessäni. Sen aika näyttää. Tänä vuonna ainakin Jämsästä ja Kolilta minut voi vielä bongata kisaamasta ja ehkä kirjoitan taas niistä omat tarinansa. Tämä on nyt se minun juttu. Tämä antaa minulle eniten ja tätä minä haluan tehdä.

Lopuksi esitän vielä kisan järjestävälle NUTS tiimille ja kaikille talkoolaisille omat superhyperkiitokseni tästä tapahtumasta. Se oli kokemus isolla K-kirjaimella. Teidän työnne on todella arvokasta! Kiitos ja toivottavasti jaksoit lukea loppuun! Tapaamisiin myöhemmin kesällä.

PS. Kommentteja otetaan erittäin mielellään  vastaan :)