Juoksuvuosi 2021 paketissa. 1/3: talven treenit ja NUTS Karhunkierros 83 km

ALKUSANAT JA TALVEN TREENIKAUSI PAKETISSA

 

Jälleen yksi juoksuvuosi on kääntynyt viimeiselle neljännekselleen. Laskeskelin juuri, että minulla alkaa olla pikkuhiljaa 10 aktiivista juoksuvuotta takana. Sinä aikana on tapahtunut paljon. Olen kasvanut tietämättömästä juoksijapojasta tavoitteellisesti harjoittelevaksi ja analyyttiseksi ultrajuoksijaksi. Syys-lokakuun vaihteessa juostulla Kolin Vaarojen Maratonilla juoksin ehkä parhaiten onnistuneen juoksukisani koskaan. Tästä kisasta tarinani kolmannessa osassa. Silti minusta tuntuu, että olen juoksijana vielä raakile, jolla on tästä lajista vielä paljon opittavaa. Toivottavasti juoksemisella myös on minulle annettavaa vielä vuosiksi. Pyydän tänä vuonna joulupukilta lahjaksi terveyttä ja kevyitä askelia.

 

Tulen tässä blogissa perkaamaan huolellisesti läpi kuluneen juoksuvuoteni kuulumiset. Tai tarkalleen ottaen aloitan siitä, mihin viime vuonna jäin joulukuussa. Koska juoksupainoista asiaa on kohdallani kertynyt vuoden aikana niin valtavasti, teen nyt tietoisen valinnan ja julkaisen tämän tarinan KOLMESSA OSASSA. Ja ensi vuonna lupaan ja vannon, kautta eteeni polulla osuneen juuren ja kannon, että kirjalliset tuotokseni ilmestyvät tiuhemmalla rytmillä kuin tänä vuonna 😊 Se on sekä kirjoittajalle, että lukijalle mielekkäämpää. 

Viime vuonna Kolilla koin henkisessä ahdistuksen loukussa totaalisen epäonnistumisen. Minulla oli menossa lyhyt, mutta tosi raskas vaihe elämässäni. Näin jälkikäteen on helppo ymmärtää, miten iso vaikutus henkisellä pahoinvoinnilla on urheilusuoritukseen. Sen merkitys on valtaisa! Ehdottomasti opettava kokemus. Vaarojen jälkeen otin hieman etäisyyttä koko juoksuharrastuksesta. Tai juoksin kyllä jonkin verran mutta tekeminen oli aika ilotonta. Kaipasin pientä taukoa. 

 

Vuoden kääntyessä viimeiselle kuukaudelle, iloa tekemiseen alkoi jälleen löytyä. Muistelen, että suunnittelimme juoksevan ystäväni Matin kanssa ”Jyväskylän kierto”-tyyppistä retkeä jonkin aikaa joulukuun alkupuolella. Hieman ennen joulua kyseinen retki sitten toteutettiin. Tämä oli ensimmäinen juoksulenkkini Vaarojen jälkeen, kun aidosti koin taas juoksemisen iloa ja riemua. Sitä iloa, miksi tätä pohjimmiltani teen. Tähän reilu 60 km lenkkiin meni käytännössä koko päivän valoisa aika. Mutta oli meillä hauskaa ja tutut hölmöt jutut ja velmuilut lenkin aikana. Joulun aikoihinkin tuli juoksenneltua ja uudenvuoden aattona käytiin vielä heittämässä reipas kolmekymppinen Jyväskylän maastoissa. Tämä oli ensimmäinen minun piirtämäni reitti. Matti oli opettanut minut piirtämään reittejä ja huomasin, että ei se mitään ydinfysiikkaa ole. Lukujen valossa minulle kertyi viime vuonna juostuja kilometrejä 3130. Noustuja metrejä oli suhteessa maltillisiin kilometreihin tosi paljon: noin 71 200. Tämä tekee jokaiselle juostulle kilometrille keskimäärin 22,7 noustua metriä. Ei liene siis sattumaa, että tämä Hermanni tykkää ylämäistä. Kilpailujen osalta torsoksi jäänyt vuosi 2020 oli mukava päättää hymyssä suin metsässä :)

   

Sulattelulenkki

UV-aattopitkis

Tähän juoksuvuoteen lähdin melko maltillisin tavoittein. Kisasuunnitelmissa minulla oli koronan hellittäessä juosta Karhunkierroksen 83 km siirto vuodelta 2019 sekä Ylläs-Pallas-Hetta 100 km siirto vuodelta 2019. Muita kisasuunnitelmia minulla ei tälle vuodelle vielä ollut. Hierojaksi opiskelut olivat minulla edelleen kesken. Koronarajoitusten takia opiskelujen tahti ei kuitenkaan ollut ollenkaan niin tiukka, kuin esimerkiksi syksyllä. Nyt stravasta tammikuun harjoituksia tutkiessani suorastaan yllätyin, kuinka runsaasti kilometrejä on kertynyt sydäntalven kuukautena. Olen viihtynyt poluilla yllättävän paljon. Kunnon lumipeitteen tultua maahan, juoksentelin jonkin verran myös sileää. Nopeusominaisuuksiakin tuli jonkin verran heräteltyä. Hiihtoa ja voimaharjoittelua oli kuukauden ohjelmassani myös. Varsinkin voimaharjoitteluuni ammensin koulussa opittua anatomiaa. Harjoitteluuni tuli laatua ja kuntosalilla tuli talven kuukausien aikana vuodatettua lukuisa määrä hikipisaroita. Lisäsin kehonpainotreeniin runsaasti uusia liikkeitä. Käytin paljon kuminauhoja, kehitin tasapainoa ja vahvistin lantion seutua. Hirvittävän raastavista boksihypyistä on myös tullut yksi suosikkini. Niitä tehdessä en anna itselleni armoa! Kehittynyt voimatreeni alkoi selvästi vaikuttaa positiivisella tavalla juoksemiseeni kuluneen vuoden aikana. Tammikuu lyötiin pakettiin aivan älyttömällä hankirymyllä Isojärven kansallispuistossa. Lunta oli satanut PALJON ja me karpaasit tarvottiin siellä sääriä myöten kilometritolkulla. Välillä valkoista tököttiä oli nivusiin asti.

Isojärven hankiryskäys tammikuussa

Helmikuussa tein yhden suunnitellun määräviikon, jolle kertyi kilometrejä 130. Viikko sisälsi runsaasti erilaisia lenkkejä ja mäessäkin kävin ottamassa nousumetrejä. Tammi- ja helmikuun aikana kävin Sports Labin tiloissa viidessä erilaisessa juoksuharjoituksessa matolla, jotka olivat osa erästä tutkimusta. Nämä toivat myös kivasti vaihtelua harjoitteluun. Ja tulipahan ainakin juostua kovia treenejä. Lumikenkäilystä löysin myös uutta iloa ja vaihtelua harjoitteluun. Kotona saaressa kävin rymyämässä aivan järkyttävässä munahangessa yhden pitkän lenkin. Tai ei siitä kilometrejä tullut paljon mitään mutta aikaa siihen kenkäillen meni ja kuuma tuli. Jälkeenpäin oli myös kiva kuulla, että muutkin saaressa mökkeilemässä käyneet olivat kenkäilleet reittiäni pitkin.

 

Maaliskuussa alkoi pikkuhiljaa herätä siihen, että Karhunkierrokseen ei ole enää sataakaan päivää. Polut olivat maaliskuussa aika kehnossa kunnossa ja kilometrien kerryttäminen oli hieman työlästä. Tasaisesti tuli suikittua väliin myös sileän lenkkejä ja nopeusominaisuuksia pidin myös jotenkuten yllä VK-treenillä sekä PK-lenkkien vauhtileikittelyllä. Nopeassa kunnossa minä en kuitenkaan kevättalvella ollut. Mutta ei minun varsinaisesti tarvinnutkaan olla koska 83 km ja 100 km kisat olivat edessä. Tykkään vaan harjoitella monipuolisesti ja erilaisia ärsykkeitä keholleni antaen. Kuun lopulla kävin vielä huonokuntoisilla poluilla juoksemassa yhden 43 km lirmaisun. Vasen akillesjänne oli hieman kenkkuillut tammikuun lopusta lähtien ja tämä lenkki piti siksi lyhentää suunnitellusta 50 km:stä, kun kipua alkoi tuntua. Ilman vammaa onneksi selvisin tästä mutta ”oudon tuntuisena” akilles paikoin pysyi edelleen.

Joku kevätpitkiksistä, ilmeellä ;)

 Huhtikuussa kokeilin taas erilaisia ärsykkeitä. Aloin tehdä välillä kahta lenkkiä päivässä ja lisäksi tein ylämäkivetoja. Vetoharjoittelua tuli tehtyä myös. Kuukauteen mahtui pitkiksiä polulla: 46, 37, 21, 26, 26, 25, 24 sekä vappuaattona 50 km Matin kanssa. Yhteensä se oli Antti Rinteen vappusatanen :D Matilla oli päässä YO-lakki ja minulla tietenkin kapteenin hattu. Kyllä ihmisillä oli hauskaa, kun tulivat meitä vastaan. Vaan niin oli hauskaa meilläkin. Tosi hyvä treenikuukausi oli huhtikuu, vaikka muistan polkujen huonon kunnon harmittaneen välillä vähemmän ja välillä enemmän. Talvi oli luminen ja hyvä näin. Kyllähän talvella lunta olla pitää. Monipuolisuus oli tämänkin kuukauden juttu ja edelleen pidin kiinni myös laadukkaasta voimaharjoittelusta. Alla parin kuvan muodossa minun tapojani energisoida itseäni vanhempien luona käydessä. Luminen maaliskuinen metsä lumikenkäretkellä, sekä kevään ensimmäisen melontaretken ilta toukokuussa. Ultrajuoksijan ei tarvitse vain juosta. Mielen ja kehon hyvinvointi tarvitsevat omalla kohdallani paljon muutakin 😊

Lumikenkäretki

Kevään ensimmäiset melonnat

 Toukokuu koitti ja koko kevään minua ja satoja muita askarruttanut aihe oli käsillä: pystyttäisiinkö Karhunkierros järjestämään. Tähän kysymykseen ei kellään varmaa vastausta ollut. Varasuunnitelma oli laadittu ja jännityksellä odottelimme, pääsemmekö toteuttamaan Matin piirtämää noin 160 km omatoimiultraa Salamajärveltä monen mutkan kautta Saarijärvelle, vai lähdemmekö kuun lopulla Kuusamoon. 6. toukokuuta varmistus kisasta saatiin ja olihan fiilis kieltämättä huikea. Järjestäminen oli aivan veitsen terällä ja myönteinen päätös saatiin erikoisjärjestelyillä. Pääsisin vihdoin rallattelemaan pitkän Karhunkierroksen täysi kisameininki ja varustus päällä. Love it. Odotin tätä kisaa aivan erityisellä innolla, koska tiedossa oli siirto vuodelta 2019. Oikeastaan tuntuu vähän hassulta, että minulla oli edessä vasta toinen kisastarttini Kuusamossa. Nälkä oli kova ja odotukset maltillisen korkealla hyvin sujuneen treenikevään ansiosta.

 

NUTS KARHUNKIERROS 83 KM KISARAPORTTI

 

Vaikka vuosi lähentelee jo loppuaan, ovat toukokuun lopun Karhunkierroksen tapahtumat minulla vielä hyvin muistissa. Harmillista, että muistot valokuvien muodossa tästä mainiosta tapahtumasta ovat kovin vähissä. Käytännössä koko kisaviikon mieleni oli levollinen, iloinen ja kevyt. Kesä oli edessä. Olin saanut suoritettua viimeisen opiskelunäyttöni onnistuneesti ja odottelin jo koulutetun hierojan tutkintotodistusta postissa. Luokkakaverini juhlivat viikonloppuna valmistumista, itse ”juhlin” Oulangan kansallispuistossa :D Matkustimme Kuusamoon neljän karpaasin voimin Auvisen Anssin pirssillä. Automatka sujui iloisissa merkeissä tulevaa kisaa ja menneitä spekuloiden. Näinhän se aina menee. Majoituksena meillä oli hotellihuoneisto aivan Rukan keskustasta. Alkuilta oli kaunis saapuessamme paikalle. Kävimme samoin tein hakemassa Matille numeron ym. järjestäjien värmeet. Hän starttaisi oman ultramatkansa (päästä päähän 166 km) perjantaina klo 8 aamulla. Muuten ilta kului hääräillen niitä näitä ja vähän varusteita tsekkaillen. Vaikutti siltä, että mitään en ollut unohtanut matkasta.

 

Yö oli suhteellisen levoton ja aamulla kuuntelin hereillä, kun Matti valmistautui omaan urakkaansa. Päätimme yhdessä Saalamon Janin kanssa lähteä noin kilometrin päähän starttipaikasta katsomaan, kun nämä hurjat ultraajat aloittivat omaa pitkää taivaltaan. Ja tosi hauskaa olikin kannustaa joka ainoa ultraaja taipaleelleen. Monta iloista ja tuttua naamaa tuli bongattua. Ja kun juoksijat olivat menneet matkoihinsa, niin sitten alkoi tietenkin GPS-seurannan kyttääminen, kyllä te tiedätte 😉 Oma kisastarttini Hautajärveltä kohti Rukaa koittaisi vasta klo 22 illalla. Päivä tuntui jotenkin pitkältä ja tylsältä. Olisi ehkä pitänyt ottaa jotain ajanvietettä enemmän mukaan. Janin kanssa käytiin päivällä vähän hölkyttelemässä ja muuta lähistölle majoittunutta Jyväskylän porukkaa kävimme myös tervehtimässä. Tunnit vierivät kuitenkin hitaasti ja olisin ollut lähtövalmis jo useita tunteja etukäteen. Mitään paniikkia ei kuitenkaan tuntunut olevan päällä ja hyvä niin. Tuttu jännitys vatsassa alkoi kuitenkin tuntua. Varusteet ehdin käydä moneen kertaan ja huolellisesti läpi 😊

 

Lämpötilan oli ennakoitu menevän yöllä pakkasen puolelle, joten valitsin jalkaan pitkät trikoot. Kenkinä toimivat tänä keväänä hankitut Inov8 Trailtalon 290:t. Seuran paksuin t-paita, irtohihat ja panta olivat yläkropan varusteet. Liiviin ja lantiolle tulevaan pulse beltiin olin ladannut itselleni tuttuja eväitä: geeliä pieniin kierrekorkkipulloihin, nosht-vauhtikarkkeja, irtokarkkia, pähkinöitä sekä tummaa suklaata. Lähdin matkaan kolmella lötköpullolla. Oulankaan oli mahdollisuus kuskauttaa järjestäjien toimesta omia varusteita, joista voisi sitten täydentää sinne saavuttaessa. Päätin skipata tämän vaihtoehdon, koska painon puolesta ero olisi tosi pieni enkä uskonut, että esim. kenkien vaihtamiselle olisi mitään tarvetta. Bussit kohti starttipaikkaa lähtivät muistikuvieni mukaan ennen klo 21:tä. Jutustelin bussissa niitä näitä vieressäni istuneen kaverini kanssa ja kertasin mielessäni kisataktiikkaani. Se oli minulle selvä: rauhassa liikkeelle ja omaa nousujohteista juoksua tekemään. Moni muukin varmasti miettii ennen starttia näin, mutta aika harva oikeasti uskaltaa lähteä riittävän maltillisesti matkaan. Minä aioin näin tehdä ja se pitäisi. Ennen starttia oli vielä aikaa käydä bajamajassa ja vaihtaa kuulumisia tuttujen juoksijoiden kanssa. Mika Kalliokuusi oli ennakolta yksi kisan kärkijuoksijoista ja hänen kanssaan heitettiin jonkin verran juttua.

 

Klo 22 Marko Krapu lähetti meidät matkaan. Kasvomaskit lensivät roskikseen heti startin jälkeen. Starttasin aika kärkijoukoista ja huomasin, että pieni jengi lähti liikkeelle vallan vimmattua vauhtia. Totesin heti, että ehei ei tuohon kyytiin. Alun kilometrit ovat aika helppoja ja ensimmäinen jengin niputtava pikku siltaylitys tulee jo pian vastaan. Jonoa alkoi kertyä ja yksi jos toinenkin lähti painelemaan edelle kovempaa kyytiä, minä en. Sellaisen tietynlaisen malttamattomuuden ja levottomuuden aistii ja siihen ei kannata lähteä mukaan. Aloin tehdä tuttavuutta jonossa juosseiden kanssa ja sieltä koko yön matkaseura, Jussi Ernamo löytyi. Molempien taktiikka kuulosti samalta ja kun hän kertoi menestyneensä rogainingissa, järkeilin että tämän miehen pitäisi tietää, miten tällainen pitkä kisa toteutetaan nousujohteisesti. Pian juoksimmekin jo kahdestaan ja jonkin verran tuttavuutta tehden. Sää oli poutainen ja yö laskeutui vähitellen kauniina. Meillä oli hyvin samanlainen tahti ja matkavauhti tuntui olevan sopiva molemmilla. Reitti hautajärveltä Oulankaan saakka ja sieltä vielä pitkälle eteenpäin on keskimäärin melko helppoa, eli riski juosta jalat alta ennen kisan puolta väliä oli selvä.

 

Kävimme moneen otteeseen keskustelua vauhdistamme. Kun aloimme ohitella ensimmäisiä juoksijoita, sijoituksemme olivat hieman kahdenkymmenen päällä. Oulankajoen välittömässä läheisyydessä oli maukasta taittaa matkaa yhdessä Jussin kanssa. Koska emme olleet höntyilleet alussa, matkavauhtimme alkoi purra ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Ensimmäisessä väliaikapisteessä Taivalköngäksellä aikaa oli kulunut 1:53:57 ja sijoitus tässä vaiheessa 20. Oulanka oli vajaan tunnin päässä ja tänne saavuttaessa sijoitus oli noussut huimasti yhdeksällä pykälällä. Tähän väliin on täytynyt mahtua myös muutama keskeyttänyt juoksija. Mutta ehdottomasti nousujohteinen taktiikka toimi ja pidimme hyvin itseämme tilanteen tasalla.

 

Oulangan huollossa Jussi otti jotain kamoja varusteistaan ja minä keskityin vain syömiseen, juomiseen ja röyhtäilyyn. Ihailimme alapuolellamme pauhaavaa upeaa Oulankajokea taittaessamme helpohkoja kilometrejä. Reitti alkoi muuttua pikkuhiljaa teknisemmäksi ja tämä sopi minulle oikein hyvin. Ollakseni rehellinen ”liian helpot baanat” eivät ole minulle mieleen. Tykkään teknisestä maastosta eivätkä sorapolut ole suosikkejani polkujuoksukisoissa. Oikeastaan mitä teknisempää, sen parempi. Basecampissa odottava toinen huolto lähestyi pikkuhiljaa ja olimme Jussin kanssa edelleen hyvissä voimissa. Hieman minulla alkoi olla oksettava olo paikoin ja pientä kakomistakin oli jo havaittavissa. Tässä pitkällä välillä Oulanka-Basecamp onnistuimme ohittamaan pari juoksijaa. Yksi kaveri jäi mieleen, joka katseli monta kertaa huolestuneena olkansa yli häntä lähestyessämme. Hänet kiinni saatuamme kaveri roikkui pitemmän matkaa meidän perässämme.

 

Jossain vaiheessa yötä tiputti lumen ja rännän tapaista asiaa taivaalta ja hetken oli hieman liukkaampaakin. Mutta kokonaisuutena olosuhteet olivat 5/5. Poron ruho nähtiin myös keskellä polkua yhdessä kohtaa. Ultramatkaa jo reilusti yli 100 km taittanut Matti tuli myös selkä edellä jossain vaiheessa yötä vastaan. Montaa sanaa ei ehditty vaihtaa. Yhden hauskan hetken yöhön tarjosi selän takaa kuulunut huuto ohittamisen jälkeen: ”Onko se Heikki?” ”On, kuka siellä?” ”Kärkkäisen Mikko”. Ollaan tutustuttu Mikon kanssa Nuuksiossa, aivan mainio veikkonen. Kummasti tuollaiset tosi pieneltä tuntuvat jutut vaan piristävät keskellä kisaa.

 

Basecampin huolto sijaitsee noin 59 km startin jälkeen. Kilometrillisesti jellonan osa matkasta olisi tähän mennessä taitettu. Oman etukäteisarvioni mukaan ajallisesti tästä menisi kuitenkin vielä maaliin jopa kolmannes koko kisasta. Pitkiä, raastavia ja teknisiä kilometrejä olisi vielä edessä. Onneksi haastava tekninen könyäminen aivan joen vieressä oli jo takana. Tuolla könypätkällä ohitimme Itkosen Antin, jolla oli omat murheensa matkassa, hänen kisansa jäi lopulta kesken. Tässä vaiheessa kisaa tilannettani ei helpottanut ennen huoltoa tullut todella raju oksentaminen. Tuntui, että vatsalaukusta tuli isoin osa ”herkuista” pihalle. Jatkoimme kuitenkin matkaa huoltoon asti Jussin kanssa yhdessä ja samoin huollosta eteenpäin. Huollon yhteydessä sijoituksemme myös nousi yhdellä pykälällä. Matka jatkui tässä vaiheessa miesten sarjan sijoilla 4 ja 5. Energiavaje ja huonovointisuus alkoivat kuitenkin vaivata minua ja helpolla polulla minulla oli vaikeuksia pysyä herra Ernamon kyydissä. Kerroin tilanteestani, läpsittiin ja Jussi lähti taittamaan matkaa pikkuhiljaa itsekseen.

 

Tuntui hetken jopa erikoiselta juosta yksin, kun oli koko yö edetty kaksissa päin ja välillä enemmänkin höpötellen. Pian tuli erilaista, äänekästä höpöttelyä kurkustani. Koko kangas raikasi kun vatsani heitti huollossa nautitut nesteet ja aivan kaiken muun pihalle. Kakoessa meni tovi. Mitä tein tässä vaiheessa. Pyyhkäisin suupieltä ja tuumasin että perkele nyt matka jatkuu. Tämä Hermanni kampeaa itsensä maaliin vaikka ryömimällä. Mukautin vauhtini senhetkisiin voimavaroihin. Baana oli leveää ja helppoa ja hölkkäilin niin paljon kuin pystyin, kävelin pienen hetken ja hölkkäsin taas. Pakotin energiaa ja nestettä kurkusta alas. Tosi pieniä määriä kerralla, vatsa ei vaan halunnut niitä huolia. Enää ei kuitenkaan oksettanut ja olin täynnä päättäväisyyttä. Olin onnellisessa asemassa, että sää oli näin hyvä. Aamuaringon nousu vaikutti mielialaani aivan valtavasti. Joidenkin 166 km juoksijoiden ohittelu ja kevyt jutustelu myös piristi minua. Yhdeltä tosi mukavalta ultraajalta sain muutamia pikku suolakapseleita. Oma suolatablettipussini oli pudonnut maahan ilmeisesti jo alkumatkassa. En lähde enää ikinä ultraamaan vain yhden suolapussin kanssa. Konttainen lähestyi pikkuhiljaa mutta mitä lähemmäs sitä päästiin, sitä v-mäisempiä alkoivat olla nousut ja matkanteko hidasta. Etureidet alkoivat olla tosi rasittuneet matkasta ja alaspäin meno oli hyvin hidasta ja kankeaa. Ennen Konttaisen huoltoa edessä oli yksi jumalaton nousu, sitten hieman tepastelua ylhäällä ja tönkköjaloilla laskeutuminen huoltopisteelle.

Viimeisiä nousuja könyten. Photo: Rami Valonen

Kello oli tässä vaiheessa 6:10 aamulla ja matkaa takana 8:10 ja hilut päälle. Huollossa keräilin itseäni rauhassa, söin runsaasti ja juttelin mukavia talkoolaisten kanssa. Minua myös ilostutti kuulla, että Jussi oli lähtenyt hyvävoimaisena hirveällä hyökkäyksellä kohti sillä hetkellä kolmantena edennyttä Jukka Nurmista. Ja olivathan nuo sijat lopulta vaihtuneet maaliin tullessa. Mahtavaa Jussi, ronssia tuli. Tiesin, että Konttaiselta maaliin ei ole kuin reilut 6 km, mutta myös, että tähän tulisi menemään vielä yli tunti. Olin kuitenkin levollinen ja keskityin vain varmaan askellukseen ja maaliin pääsyyn. Vauhti ei enää päätä huimannut tässä vaiheessa mutta tuskin se sitä oli kovin monella muullakaan. Köysistä oli onneksi apua ylöspäin puskiessa. Sen verta paljon kykenin vielä hölkkäämään tasaisella (jota ei paljon ollut), että ajattelin pitäväni tämän sijoituksen maaliin tullessa. Pari kilometriä ennen maalia olin tästä jo täysin varma ja mielialani oli koholla, matkan pirullisesta rasituksesta huolimatta. En ollut hätäillyt tai panikoinut heikkoina hetkinä. Olin näyttänyt luonnetta, ja pian se palkittaisiin. Viimeisen nousun päälle lopulta könyttyäni, alkoi ilo ja onnellisuus täyttää mieleni. Loppu menisi pelkästään alamäkeen lasketellen. Maalialueella oli todella hiljaista seitsemän jälkeen aamulla. Kuuluttaja sentään oli paikalla ja iloisesti vilkutellen ylitin maaliviivan miesten sarjassa viidentenä ajassa 9:17:57. Nopeasti kuoritakki päälle, keittoa ja yksi nollakarhu naamaan ja sitten kohti majapaikkaamme hitaasti löntystäen.

 

Saunoin ja yritin vähän nukkua mutta eihän siitä oikein mitään tullut. Vastailin muutamiin onnitteluviesteihin ja pyörin vähän sekavana sängyssä. Sitten lähdin hakemaan lähistöltä Mattia, joka ilmoitti, että on päässyt maaliin mutta ei löydä hotellille! Kävin hakemassa minua huomattavasti sekavammassa tilassa olleen ultraajan turvaan ja huolehdin vielä, että hän ei nukahda suihkuun eikä saunaan. Muistan kysyneeni ainakin 10 kertaa, että onhan ystävälläni kaikki ok 😊 Muutkin kisamatkat juostiin lauantaina ja olimme myös porukalla katsomassa ja kannustamassa maaliin saapuvia juoksijoita. Jani teki hienon suorituksen miesten 34 km matkalla. Aikamoisessa sumussa lauantai kyllä kokonaisuutena eteni, myönnettäköön. Ruoka ja juoma kuitenkin maistui ja illalla tihrustin vielä sumuisin silmin mestarien liigan finaalia televisiosta. Lopulta nukkumatti vei voiton minusta. Sunnuntaina aamupäivällä koitti kotimatka kohti Jyväskylää, tyytyväisenä ja hieman onnellisenakin.

 

JÄLKIPYYKKI KK 83 km

 

Ennakkoon Karhunkierroksen 83 km:n lähtölistalla oli tosi kovia nimiä. Mietin etukäteen, että minun täytyy onnistua kisassa tosi hyvin, juostakseni kympin sakkiin. Tänä vuonna moni kärkipään juoksija joutui keskeyttämään kisan. Tämä auttoi minua selkeästi jokusella sijoituksella. Kaikille yöllä kilpaileminen ei oman luontaisen rytmin vastaisesti sovi, eikä minun pidäkään vähätellä yhtään omaa suoritustani. Nopeudessa minä en pärjää kärjen juoksijoille, se on tosiasia. Minun pitää luottaa omiin vahvuuksiini ja rakentaa omat kisani niiden varaan. Tässä kisassa onnistuin taktisesti erinomaisesti ja pystyin tekemään oman nousujohteisen juoksun. Paljon taitettiin matkaa yhdessä Jussin kanssa ja isoimmilta osin tämä oli hyvä asia.

 

Tulokset

Minulle alkaa kuitenkin selvitä, mistä oksettava olo, ja lopulta oksentaminen melko varmasti johtuvat. Oman suorituskyvyn rajat alkavat tällöin tulla vastaan ja vauhtia pitäisi alkaa pudottaa. Se ei vaan tässä tapauksessa ollut niin helppoa, kun oli juostu tuntitolkulla yhdessä. Lopulta oksensinkin sitten kaksi kertaa ja vauhtini tippui selkeästi. Jos olisin hidastanut vauhtiani viidestä kymmeneen minuuttia Basecampia edeltävällä kymmenellä kilometrillä, olisin taatusti tullut BC:stä maaliin vähintään 15 min kovempaa. Olisinko voinut jopa saada Jukan kiinni? Täyttä kymppiä en siis itselleni taktisesta onnistumisesta voi antaa, mutta annetaan yhdeksän. Plussana ehdottomasti rauhallinen alku ja nousujohteisuus, sekä päättäväisyys ongelmien alkaessa. Miinuksena yllä mainitun lisäksi suolapussin pudottaminen sekä se, että varapussia ei ollut matkassa. Vaatetus oli täysin sopiva, ei ollut kylmä eikä kuuma. Eväät riittivät ja koin nauttineeni niitä riittävästi niin, että juoksu pysyi energisenä. Kenkävalinta oli onnistunut. Kokonaisuutena hyvä ja opettavainen kokemus, sekä pisin tähän mennessä juoksemani kisa. Vuoden tulossa olevia koitoksia ajatellen tilanteeni vaikutti sangen hyvältä. Yksi ikävä fyysinen vamma minua kuitenkin vaivasi, mutta siitä sitten lisää seuraavassa tekstissäni.